Kun tiedotusvälineissä on puhuttu näyttelystämme, on aina nostettu esille minun ja Idan erot valokuvaajina. Ida harkitsee ja työskentelee hitaalla tempolla. Minä taas olen se nopea ja tuottelias.
Eilen illalla alkoi kuitenkin tuntua, että tempo ja tuotteliaisuus on viety äärimmäisyyteen minun kohdallani. Paineet ovat suuret, kun tietää ajan rajallisuuden, sekä sen että printit tulisi olla seuraavana päivänä gallerian seinällä. Vielä kun tekniikka pettää, tuntuu jatkaminen raskaalta.
Odotin viikkoa hirveällä innolla. Odotin että pääsen näyttämään taitoni. Tunsin että pystyn laittamaan itseni sataprosenttisesti likoon tähän projektiin. Osittain olen pettynyt suoritukseeni. Tuntuu, etten ole osannut luoda täysin minun tyylistäni materiaalia, vaan kokonaisuus on tyylillisesti hajanainen.
Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin tekemään näyttelyä tällä tavalla. Viikko on ollut äärimmäisen opettava. Uskon että näyttelystäkin tulee lopulta tämän hard core -tilanteen huomioon ottaen onnistunut kokonaisuus.
Huoh.
Voi Ulla, aivan ihania kuvia oot ottanu! :) Erityisesti mieleen on jäänyt ne kaksi kuvaa menneestä lasten päivästä (vai mikä se nyt oli) jossa tyypit kattelee pihalle kun yksi raukka siellä laskee. Molemmat jätte bra! :)
VastaaPoistaVoi Anniina! Kiitos! Lämmittää syräntä. :)
VastaaPoistaKaks ekaa kuvaa menevät ruotsalaisten post rock -bändien seuraavien levyjen kansiin.
VastaaPoistaKahdeksan minuutin taidemaalailuja ja kitaravalleja syvistä vesistä.
Taas levynkansia! Otan nämä kehuina, jos sopii.
VastaaPoista