Bändikuvat ovat minulle vaikea ala. Etenkin jos on kyse heavybändistä.
Heavymusiikki oli syntyessään nuorison kapinaa normeja vastaan. Nykyään heavy edustaa kevyen musiikin puolelta sitä kaikista konservatiivisinta lahkoa. Perinteitä varjellaan vähän turhan tosissaan ja erilaisuutta pelätään.
Jokaisen heavybändin jokainen jäsen (haluaa) näyttää samalta. Myös jokaisen heavybändin bändikuvat näyttävät samalta, näin hieman kärjistettynä. Itse valokuvaajana haluaisin tuoda bändikuviin jotain uutta ja mielenkiintoista. Yleensä toivotaan kuitenkin sitä peruskamaa. "Jos me nyt seistään tässä tylyn näköisinä, pidetään näistä meidän niittivöistä kiinni ja katsotaan vihaisina kameraan."
Hevarit ovat jääneet junasta. Kyse on kuitenkin musiikista! Luovuudesta ja itsensä toteuttamisesta! Ehkä näitä asioita kannattaisi heijastella myös ulkomusiikillisesti?
Hipsteriyden pelko on hevareilla suuri. Minusta tyylikkyyden ja innovatiivisuuden ei kuitenkaan pitäisi olla punavuorelaisen synapop-yhtyeen yksinoikeus.
Suosittelenkin nyt kaikille hevareille ympäroivän maailman avointa tarkkailua ja vaikutteiden rajatonta keräilyä.
Hyvä nahkahousukansa, teidät voidaan edelleen ottaa vakavasti, vaikka suhtautuisittekin itseenne ja rooliinne vähän kevyemmin.
Onneksi on olemassa myös nahkahousuisia poikia jotka osaavat heittäytyä hassuiksi. Olin alkutalvesta kuvaamassa kokkolalaista Velvet Six -yhtyettä. Kuvaaminen oli helppoa ja innostavaa. Pojat olivat ihan liekeissä! He uskalsivat jopa ottaa kuvaustilanteessa toisiinsa kontaktia. Alla olevassa kuvassa he seisovat epäsuomalaiseen tapaan todella lähekkäin! Rohkeaa!
Velvet Sixin ensilevy on juuri julkaistu! Käykää myös tsekkaamassa täältä. "Parempaa kuin Muse", sanoi joku.
Hyvä bändi, hyvä kirjoitus.
VastaaPoistahyvä! kiitos!
VastaaPoista