Jussi

Kuten kerroin aikaisemmin, Isäntä Meidänin Jussi -biisi sai ryöpytystä radio rockin Jussi Heikelän kovissa käsissä. Vaikka Heikelä nosti Isännät esille "aika" ikävällä tavalla, yleisö kuitenkin kiinnostui bändistä ja Jussi -kipaleesta.
Rauta on kuumaa, joten taotaan.

Kuvasimme meidän isännän kanssa torstai-iltana lapsen nukuttamisen ohessa musiikkivideon "Jussiin". Jos on mahdollista, niin tämä video tehtiin vielä pienemmällä budjetilla ja vaatimattomammin, kuin video Vastavoimaa -biisiin. "Vastavoimaa" nieli noin kaksi euroa (pikkusiskon siideri), "Jussi" ei tarvinnut sitäkään.

Olin jo jonkin aikaa halunnut kokeilla leffan tai musiikkivideon tekemistä still-kuvilla. Nyt oli oikea hetki testata tuota tyyliä myös senkin takia, koska videokameramme on epäkunnossa.

Sitten vain räps, räps ja vielä 826 kertaa räps.

Seuraavana päivänä upposin syvälle editointimaniaan, enkä muistanut nousta koneen äärestä seitsemään tuntiin.

Tässä taas todiste yksinkertaisuuden toimivuudesta. Simppeli idea ja luonteva isäntä. Yliyrittäminen romukoppaan. Lopputulos on ihan kiva, vaikka vaimo sen päivässä tekikin.

Kieroutuma

Miehelläni on bändi. Bändin nimi on Isäntä Meidän.
Isäntä Meidän sai yllättävää julkisuutta jääkiekon mm-kisojen kisabiisiäänestyksen myötä. Tämän yllättävän julkisuuden myötä Isäntä Meidän sai yllättävän keikan Leijonien kultajuhlassa Helsingin kauppatorilla. Paikalle oli kertynyt satatuhatta korvaparia. Ja lisäksi televisionkatselijat. Potenssilukua aikaisemmalle yleisömäärälle en uskalla edes arvailla.
Bändin pojista tuli yhtäkkiä julkisuudenhenkilöitä.

Eilen aamulla Isäntä Meidän joutui käsittelyyn radio rockin lähetyksessä. En itse kuullut lähetystä, mutta kuulin tavasta, jolla bändiä parjattiin. Lähetyksessä haukuttiin mm. yhtyeen nimi, biisit sekä poikien ulkonäkö. Lyttäämisen jälkeen lähetykseen sai soittaa ja haukkua bändiä vielä vähän lisää.
Radio rockin juontaja Jussi Heikelä keksi ottaa itseensä Isäntä Meidän biisistä "Jussi". Hän oli käsittänyt, että biisi kertoo hänestä, eikä kovin positiiviseen sävyyn. Asia on kuitenkin niin, hyvä Jussi, että mieheni ei tiedä, kuka sinä olet. Miehelläni on sen verran kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, että hän ei lähtisi suoraan ja ilman perusteita haukkumaan hänelle vieraita ihmisiä.

Mieheni sai myös puhelun radio rockin lähetyksestä Jussi-biisin tiimoilta. Haastattelun sävy oli piikittelevä, ja juontajan taka-ajatuksena oli luultavasti saada haastateltava suuttumaan. Mieheni ei kuitenkaan lähtenyt mukaan tuohon likaiseen peliin, vaan ohitti asian viileästi.

Minulla on aina ollut vaikeuksia käsittää roskamedioiden moraalia, mutta kun se osuu omalle kohdalle se tuntuu musertavalta. Kun puhutaan julkisuuden henkilöstä, kansan todellisuudentaju hämärtyy. Unohdetaan, että puhutaan inhimillisestä ihmisestä. Meissä lymyää jokin ihmeellinen ja ruma kieroutuma päästä tilaisuuden tullen puhumaan pahaa. Ehkä se lisää jonkinlaista yhteenkuuluuvuuden tunnetta, kun saa vihata jotain yhdessä. Vihantunnehan on yleensä voimakkaampi, kuin jostain pitäminen.

Roskamedioiden voima perustuu negatiivisuuteen. Negatiivisista asioista saadaan aikaiseksi lööppejä. Ja lööppejä kansa rakastaa.

On ehkä turha mainita, että saa myös olla pitämättä. Kritiikki on hyvä asia ja yksi taiteilijan tärkeimmistä työkaluista. Kritiikin avulla voimme pyrkiä parempiin suorituksiin, niin taiteessa kuin elämässäkin. Negatiivisen palautteen antamiseen tarvitaan kuitenkin jonkinlaista sivistystä, että sen voi hoitaa kunnialla. Lyttääminen muuttuu hyväksi kritiikiksi perustelujen myötä.

Myönnän, että olen itsekin sortunut musiikin suhteen jonkinasteiseen elitismiin. Musiikkityyli, jota Isäntä Meidän edustaa on itselleni aika vierasta. En ole elänyt lapsuuttani kuunnellen Iron Maidenia tai Whitesnakea, enkä ripustanut hevisankareiden kuvia huoneeni seinille. Ihmisellä on taipumus tuomita itselleen epäominaiset asiat huonoiksi. Nykyään ymmärrän, millainen rikkaus musiikillinen diversiteetti on. Kuten taiteessa yleensäkään, ei musiikissakaan ole oikeaa ja väärää.

Loppuun vielä selvitys, jos joku ihmettelee, kun puhun hevimusiikista taiteena;
Isäntä Meidän on luonut itse itsensä. He tekevät rikasta musiikkia, josta heijastuu niin ajan- kuin heidän sielunsakin kuva. Lisäksi he tekevät sen taidokkaasti. Soittajat ovat omaa luokkaansa ja laulaja, hän on elämäni kirkkain tähti.

Päiväkirjamerkintöjä

Mistähän tätä kasaa lähtisi purkamaan? On tapahtunut niin paljon, niin isoja asioita ja vieläpä niin lyhyessä ajassa.

Perjantaina 13.5. oli rankka päivä. Edellinen ilta meni Helsingissä pakolaisena. Yllättävien käänteiden takia sain katon pääni päälle vasta yön puolella. Parin tunnin yöunien jälkeen hyppäsin Oulunkylässä Lahden junaan. Lahdessa odotti opinnäytetyöni arviointitilaisuus. Olin niin väsynyt, että en edes jaksanut jännittää. Laitoin kuvashown pyörimään, istuin tuolille raadin eteen ja kerroin. Kun olin kertonut, ehdotin keskustelua. Tilaisuus rullasi kauniisti eteenpäin. Työni on minulla niin syvällä sydämessä ja pinnalla päässä, että siitä on helppo puhua. Taakkaani helpottivat ihanat arvioijat Tuomo Manninen ja Kati Koivikko.
Sain todella hyvää palautetta työstäni. Ihan liikuttavan hyvää. Olen kuulemma kehittänyt jotain ihan uutta ja omaa. Ja olisi rikos ihmiskuntaa vastaan, jos en tekisi tätä.
Mitä sanoja!
No, nyt viimeistään tiedän mitä tehdä.

Lauantaina 14.5. matkasin Sipooseen veljeni tyttären kastejuhlaan. Tilaisuus oli kauneinta aikoihin.  Ehjä ja onnellinen perhe. Onnellisia lapsia onnellisessa kodissa onnellisten vanhempien kanssa. Itkin vailla kontrollia.
Kastetilaisuuden aikana elämän raakuus valkeni minulle uudella tavalla. Tai elämän raakuuksien ja onnen kamala ristiriita. Kuinka helposti kaiken voikaan menettää. Miksi joku tuhoaa omakätisesti onnen elämästään? Hylkää rakkaansa ja tuhoaa samalla heidän onnensa.
Pientä lasta katsoessa tuntee itsensä niin voimattomaksi. Haluaisin lakaista murheen hänen elämästään ja pitää hänestä kiinni aina loppuun asti. Mutta en minä voi olla aina lakaisemassa, enkä pitää iäti kiinni. Kumpa hän olisi itse kyllin vahva.

Sunnuntaina 15.5. kirmasin aamulla hakemaan oman lapseni mummolasta. Joskus kolme päivää tuntuu pidemmältä kuin elämä. Ikävä ahdisti jo henkeä.
Halailimme aamupäivän ja sitten taas mentiin. Vuorossa oli Kokkolan Jymyn kevätnäytös. Esiinnyimme Uusi-ryhmämme kanssa der, die, das -biisillä. Jännitystä toi ilmaan myös Ihanaiset-ryhmän esitys. Aloitin kyseisen ryhmän ohjaamisen viime syksynä. Teimme tänä keväänä nykäri-painoitteisen koreografian näiden ihanien naisten kanssa.
Iltäpäivällä väsymys painoi niskassa ja silmäluomissa kuin lyijy. Lavalla pääsin kuitenkin tunnelmaan. Viikonlopun vaikeudet ja herkistymiset löysivät ehkä reittinsä minusta ulos tanssin kautta.
Ja Ihanaiset tanssivat kauniimmin kuin koskaan. Nämäkin tavalliset perheenäidit ovat täynnä sellaista tunnetta ja ilmaisuntarvetta, että aviomiehillä ei varmaan ole aavistustakaan.

Maanantaina 16.5. oli tarkoitus viettää päivä perheen kanssa. Ottaa takaisin erossa vietetyt päivät.
Keskipäivällä, kun olimme matkalla Kruunupyyhyn ostamaan pensaita pihalle, päivän suunnitelmat saivatkin uuden suunnan. Auton suunta kääntyi 180 astetta, mies heitti hammasharjan laukkuun ja käänsi auton vielä kerran 180 astetta. Kutsu kävi kohti Helsingin kauppatoria.
Illalla katselin kädet hikoillen televisiosta, kun rakkaani lauloi 100 000 -päiselle yleisölle.
Hurjaa. Voi olla, että tätä täytyy vielä hieman purkaa myöhemmin.

Tiistaina 17.5. istun kotona ja katson, kuinka tomaatit kurkottavat kohti aurinkoa.
Kohta voisi taas vähän kastella.

Uudistunut Isäntä

Jännitystä ilmassa. Tänä iltana kuullaan uudistunutta Isäntä Meidän -yhtyettä Kokkolan English Pubissa.

Isäntä Meidenin uusi albumi Toinen tuleminen ilmestyi toissapäivänä.
Tuntuu, kuin yhtye olisi vaihtunut edellisen Vereen piirretty viiva -albumin jälkeen. Osittain onkin; rumpuja  pahoinpitelee nykyään Jani "Hurtsi" Hurula ja koskettimien taakse ilmestyi Jani "Kemppinen" Kemppinen. Uutta levyä tehdessään yhtye lähti reippaasti rikkomaan musiikillisia rajojaan. Toisella tulemisella on omat hyvinkin progressiiviset hetkensä. Progetyttö tykkää. Ensimmäisen levyn Valkokäärmeen ihannoinnista on tultu pitkä matka.
Progetyttö tykkää myös siitä, että bändillä on asiaa. Isäntä Meidän on muuttunut ihmissuhdekiemuroissa rimpuilevasta "runollisesta muukalaisesta" hyvinkin yhteiskuntakriittiseksi.

Minä otin tämän kuvan.

En voi muuta kuin suositella lämpimästi keikalle tulemista. Kyllä se on sen arvoista.

Vastavoimaa ja vastapalveluksia

Valokuvaaja on kätevä puoliso! Etenkin kaikkien bändi-ihmisten kannattaisi laittaa hynttyyt yhteen valokuvaajan kanssa. Hyväntekijä ja sen auttava käsi (sekä canon) ovat aina lähellä muutamaa bändikuvaa varten. Keikoillakin valokuvaajapuoliso voi räpsiä kuvia. On siitä vain enemmän hyötyä kuin perusbändäristä.
Kotona bändipuoliso voi vastapalvelukseksi vaikkapa näppäillä valokuvaajapuolisolle bassosoolon itse kirjoittamastaan rakkauslaulusta. Ja onko aidompaa rakkaudentunnustusta kuin kiitokset levyn bookletissa?

Kaikesta sarkasmista huolimatta olen ainoastaan onnellinen, että saan tehdä yhteistyötä rakkaan bändipuolisoni kanssa. Kyse ei ole hyväksikäytöstä, vaan luottamuksesta. Meillä on myös oikesti kivaa kun työskentelemme yhdessä.

Koko suhteemme ajan olen auttanut bändipuolisoani visuaalisten seikkojen kanssa. Olen yrittänyt johdattaa häntä ulos synkästä hevikorvesta hieman aukeammille maille. Se, että hevi-irvistyksestä on osin luovuttu, on iso askel.

Viimeisin tehtävänanto bändipuolisoltani oli "tee meille musiikkivideo".
Aivomyrskyilimme yhdessä. Visiomme videosta kävivät heti yksiin.
Biisi johon video tehtiin inspiroi minua suuresti ja uskoin todella sen sanomaan ja musiikkiin. Halusin tehdä kappaleeseen rehellisen ja toivoa herättävän videon.

Lopputuloksesta tuli mielestäni onnistunut. Video on luonnollinen, uskottava ja lämminhenkinen. Sitä on myös helppo katsoa. Uskon, että kenenkään ei tarvitse hirveästi hävetä puolestamme videota katsoessaan.

Nyt riittää kehuminen. Taputan itseäni vielä olalle. Kas noin.

Tsekidaut evribadi! Ja tsekatkaa myös maailman ihanin Ellu, eli Elina Salmi!
Kliksauta, olen linkki!