Terassilla

Nikulassa on terassikausi alkanut. Kukkia on laitettu, kalusteita putsattu ja riippukeinuakin yritettiin tätivoimin kiinnittää. Mies kylläkin vielä tänäkin aamuna töihin lähtiessään muistutti: "älä Ulla sitten yritä asentaa ainakaan mitään isoa". 

Pöh, kyllä me naisetkin osataan. Kunhan tiedetään missä kohtaa seinässä menee tukipuu. 

Eheiden seinäpintojen puuttuminen tekee terassin sisustamisesta yllättävän vaikeaa (nyt ei enää puhuta riippukeinun ripustamisesta). 

Meitä on siunattu jumalattoman suurella terassilla ja sen täyttäminen huolettoman kodikkaaksi on haastavaa. Omasta tyylistäkin olisi kiva pitää kiinni. 

Tällä hetkellä terassilta löytyy kuitenkin kaikki olennainen; ruokapöytä, lasten keinu, pari löhöilypaikkaa ja ne pari kukkaa. On myös tilaa leikkiä, ajaa kolmipyöräisellä tai potkumopolla, tehdä kuperkeikkoja ja askarrella. 

Seurakin on kohdillaan. Eihän tässä voi muuta kuin viihtyä.

Käytännöllistä

Hankimme keittiön roskiskaappiin uudet ovet. Edellinen toteutus oli fiasko. Viimein systeemi toimii. Roskat pysyvät nyt korissansa, eivätkä vyöry karkuteille. 

Uusi musta mattapintainen ovi toimii myös aika kivasti kiiltävän valkoisen kanssa.

Keittiönpöytä on ollut toinen ongelmakohta kodissamme (ihan kuin niitä olisi vain kaksi). Pöydän pinta on maalattu muutamaan otteeseen, sillä jämähtäneiden puurotahrojen raaputtaminen irti pöydästä jättää ikävä kyllä jälkensä. 

Viimein löysin ratkaisun vahakangasliinasta. Kangas on hyvin epävahakangasmainen ja kevyt. 

Ja Marimekkoa, tietenkin. Rakkaussuhteemme jatkuu edelleen. 

Mätsäsin tuolit pöytäliinaan Metropoli-kankaalla.

Loppuun käytännöllisyyden vastakaiuksi silkkaa kauneutta. Kirppispäivänä ostin ystäväni kotikirppikseltä Marimekon taidekankaan, josta tuunasin lastenhuoneeseen verhon. 

"Se on upea!" huokaisi huoneen omistaja. Olen täysin samaa mieltä.

Luumu

Tuli taas maalattua yksi ovi lisää. Aikamoinen trio, vai mitä?

Iloinen seinä

Olohuoneen romukollaasi tuli valmiiksi jo viime vuoden puolella, mutta vasta nyt alkoi olla tarpeeksi valoa sen kuvaamiseen. 

Seinältä löytyy mm. venäläinen kello 1800-luvulta, ruudinhajuinen puulaatikko, puinen kengänlesti sekä muistoja korttien ja piirustusten muodossa. Suosikkini on kuva mieheni käsistä, jotka hän piirsi kouluvihkoonsa 80-luvun puolivälissä.

Tämä seinä tekee minut iloiseksi.

Joulua

Tämän joulun tekee ainutlaatuiseksi oma kaksivuotiaani. Viime jouluna hän oli vielä liian nuori innostuakseen kuusen koristelusta tai joulupukista. 

Tänä jouluna saimme kuusta koristellessamme kokea tyttäremme silkasta innostuksen sekaisesta riemusta purkautuneen joulukuusi-laulun häpeilemättömillä tanssiliikkeillä maustettuna. 

Pelkästään joulupukista puhuminen saa hänen silmänsä tuikkimaan tähtien tavoin.

Omasta lapsuudestani alkaa olla jo niin kauan, että aitoa jouluinnostusta on vaikea saavuttaa. Mielikuvitukseni onneksi pelaa edelleen niin hyvin, että toisinaan saan hetkistä todella voimakkaita tuntemuksia. Nämä voimakkaat tuntemukset liittyvät aina lapsuuden aikaisiin tunteisiin. Elämykset koettiin lapsena paljon voimakkaampina kuin nyt aikuisena. 

Onko olemassa ikäneutraalia joulutunnelmaa? Koemmeko me aikuiset joulun aina oman lapsuutemme tai omien lastemme kautta?  

Hyvää joulua, armaat lukijat!

Romua seinillä

Kolmen vuoden ajan olen haaveillut romukollaasista olkkarin seinällä. Onneksi taloudessamme asuu edes yksi aloitekykyinen ihminen (se en ole minä).
Saimme siis kolmen vuoden haaveilun jälkeen viimein tartuttua vasaraan. Kollaasi on vielä kesken, mutta alkaa hiljalleen hahmoittua.

Seinältä löytyy tällä hetkellä muistoboksin aarteista kyhättyjä tauluja, vanha puinen lesti, ikivanha puulaatikko ja tolokuttoman vanha mittakauhamikälie.

Lisäsimme hieman "uutta" romua myös pianon päälle. Kauniit kehykset löytyvät kiikkututan vintiltä, kuten muutkin romut.

Ei muuta asiaa. Nyt takaisin taidehistorian pariin.
Romuhamsteri kuittaa.

Korkea kollaasi

Keittiön kuvakollaasi kasvoi eilen ennen puoltayötä metrin kohti korkeuksia. Ylimmät kuvat ovat katon rajassa lähellä kolmea metriä. Tykkään.

Unelmakoti

Unelmien koti on tänä päivänä yksi ihmisen tärkeimmistä tavoitteista. Kun omaa kotia viimein aletaan rakentaa, tulee kaiken olla täydellistä. Unelmien täyttymys.

Me olemme erikoinen talonrakentajaperhe. En tiedä mitään talon rakentamisen aiheuttamasta stressistä, riidoista, avioeroista tai edes pienistä paineista. Talo valmistui kuin vahingossa, siinä muun elämän sivussa. Asiaan saattoi vaikuttaa sellainen pieni seikka, että minä asuin tuohon aikaan vielä Lahdessa, enkä välttämättä edes tajunnut, että olen muuttamassa omakotitaloon pöndelle. Olin myös hyvin nuori, enkä ollut vielä osannut liiemmin haaveilla unelmieni kodista. En ollut lukenut tarpeeksi Avotakkaa, enkä käynyt yksilläkään asuntomessuilla. Otin lähinnä vain vastaan sen, mitä elämä minulle tarjosi.

No, mitä se elämä minulle tarjosi? Se tarjosi minulle kauniin, mutta aika tavanomaisen perinnetalon. Vaaleanharmaan, kuten kaikki muutkin talot nykyään.
Sisätiloista olemme onnistuneet saamaan meidän näköisemme, mutta talon ulkoasu ja piharatkaisut ovat askarruttaneet meitä.
Kun viikko sitten kaivurisetä tuli kuorimaan soran pois epäonnistuneelta parkkipaikalta pihaltamme, sanoin miehelleni: "tämä on yksi elämäni parhaista päivistä."
Sora ei ole minun juttuni. Olen enemmän apilatyttöjä.

Talon ulkoasua on vaikea lähteä jälkeenpäin muuttamaan. Varsinkin, kun ei ole arkkitehti eikä timpuri, ja budjetti on olematon. Eräällä automatkalla Kokkolasta Kälviälle tapahtui kuitenkin oivallus. Mieheni mukaan idea oli hänen. Minä olen eri mieltä. Onneksi olimme samaa mieltä oivalluksen pätevyydestä. Maalaisimme autotallin mustaksi.
Maalikaupassa oivallustamme ihmeteltiin. Hartmanilta ei oltu kuulemma ennen myyty mustaa talomaalia.

Mieheni ähelsi autotallin kimpussa viikon. Viikon jälkeen autotalli näytti hienolta. En tiedä onko se vaatimaton, jylhä, saaristomökkimäinen vai vain outo, analyysi on vielä kesken. Mutta ainakin se on nyt oma.

Jotta autotallilla olisi joku jonka kanssa jutella, maalasimme myös talon etuoven mustaksi.

Meillä unelmat valmistuvat pikkuhiljaa ja paineitta. Ja ehkäpä tuo paineettomuus johtuukin juuri siitä, että meillä on suurempiakin unelmia, kuin unelmien koti.

Kankea, mutta keltainen paluu

Kahden viikon kuvaamattomuuden aikana kameralaukkuun oli muuttanut hämähäkki. Hajoitin seitit ja kuvasin vaatimattomia keltaisia kuvia auringon laskettua.

Uudet vanhukset

Tässä sängyssä minäkin nukuin pienenä.
Se haisee vielä vähän perunakellarille, mutta uutta omistajaa tämä ei tunnu haittaavan.

Siro kaunotar kiikkututan vintiltä. Ampiaispesä sisuksista pois ja tuoli käyttöön.

Tämä ikivanha polle on kauneinta mitä tällä hetkellä tiedän.

Tarjotinvanhus pääsee seinälle. Artsuu kamaa.

Ei taida tämä mainostaulukaan kovin uusi olla.

Uusi maja

Leikkihevosella kesäjuhliin

Tänään ulkoilutan ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten hankittua toisen käden mekkoa.
Ja hei, mitä olisi Suomen kesä ilman mustia sukkahousuja?
Kuumuutta kestämätön auringon antipalvoja kiittää tästä ilmaston vaihdoksesta.

Aikainen aamu

Ei sitä aina tarvitse aamuviideltä nukkua. Ainakaan silloin kun aurinko paistaa noin komiasti.

Aarteita ja arkkuja

Kiikkututan vintti on oikea aarreaitta. Viime reissulla saimme saaliiksi pari vanhaa arkkua (toisessa vuosiluku 1891) sekä tyttärelle Pupu Tupunoita ja muita kirjoja.

Joskus lähihistoriakin sykähdyttää. Katsokaa nyt noita tarroja, joilla mieheni on pikkupoikana aarrearkkunsa koristellut.

Tämä on lempparini. He-man!

Ihana.

Janon Cokemus.

Omistuskirjoitus.

Kaltaiseni romurohmu kiittää, kun maatalon väki on pitänyt säilyttämisen suhteen tiukan linjansa ja varastoinut kaiken vintille, aittoihin ja varastoihin.

Rouge!

Taas yksi ovi sai värikylvyn myötä uuden elämän. Tällä kertaa väriksi valittiin oranssinpunainen.
Mies sai lähteä yksin maalikauppaan, kunhan otti alla näkyvät tyttären pöksyt mukaan.

Väri-inspiraatio

Ovi in action.

Trio.

Melko retro väriyhdistelmä.

P.S. Annattehan anteeksi, että teen nyt tällaisia höpöhöpö-postauksia. Käytän tällä hetkellä koko aivokapasiteettini opinnäytetyön tekemiseen. 
Toivottavasti osaan vielä kertoa tällä areenalla muustakin kuin lapsen flunssasta ja tulppaneista.