Missä mun natural flow?

Valokuvaajankin tulisi välillä harrastaa. Valokuvausta nimittäin. Astua siihen samaan pisteeseen, missä seisoi silloin teininä, kun kuvasi omia jalkojaan. Kiertää katuja (rikkinäisissä converseissa) kamera olalla etsien roskista kauneutta.
Tänään heittäydyin harrastelijakuvaajan rooliin, Kaustisella tietenkin. Fiilistelin automatkan aikana kelmeää auringonpaistetta. Odotin innoissa että pääsen töihin. Kaikki aistit avoinna ja tarpeeksi vaatetta päällä.
Alavetelin kohdalla auringonpaiste muuttui kelmeästä huolestuttavan kelmeäksi. Kaustiselle päästyäni aurinkoa ei enää näkynyt. Varjot olivat hävinneet. Maailma oli muuttunut kaksiulotteiseksi. Hemmetti.
Haastetta lisäsi se, että paikat joihin olin ajatellut mennä kuvaamaan olivat lumikengättömän ulottumattomissa.

Pörräsin kylällä jonkin aikaa. Huomasin kuvaavani katulamppuja, roskia työmaalla ja myös niitä omia jalkojani. Olin palannut visuaalisten havaintojen tekijänä vuosia taakse päin. Ainoa ero teiniminä-kuvaajaan oli vain ero viattomuudessa. Ennen en tiennyt, kuinka minun pitäisi kuvata. Filmiä paloi, olin onnellinen ja inspiroitunut kuvatessani. Ja kehityin.
Nyt muka tiedän mikä tekee valokuvasta kiinnostavan. Olen asettanut itselleni riman, jota en saa alittaa. Tänään tiesin etten voi saada hyvää kuvaa, ja se ahdisti.

Onneksi jaksoin yrittää. Etsin, etsin ja etsin. Lopulta onnisti. Yhdestä kuvasta mieheni jopa sanoi, että "tuostahan voisi tehdä levynkannen". Se oli suuri kehu.

Löytö!

Tässä ne jalat.

Pahoitteluni otsikosta, insideläppä.

Galen!

Muusikot ovat täysin sekopäistä sakkia. Nämä kuvat ovat eräästä koesoitosta.

Onnea vielä Tipi!

Jäätävää

Lauantaina päivällä Kamarimusiikkiviikon ohjelmassa oli lapsille suunnattu tapahtuma "Nuotit nietoksessa". Pulkkamäkeä ja luistelua  musiikin tahtiin.  Kuinka romanttiselta tämä onkaan näyttänyt järjestäjien mielikuvissa, mutta niissä mielikuvissa ei luultavasti satanut taivaalta jääpuikkoja.
Olin itsekin edellisenä päivänä sortunut romantiseeraamiseen ja haaveillut kuvaamisesta tuossa pumpulisessa pulkkamäessä. Yksi urhea toppahaalarisoturi onneksi antoi iloa minulle ja muille ikkunasta kurkistelijoille tuona jäisenä päivänä. Hyvä Hilma!

Marginaalissa on tunnelmaa!

Kaustislaiset yllättivät säntillisyydellään! Yli-inhimillisen pusertamisen jälkeen myöhästyimme Idan kanssa näyttelymme avajaisista vain kolme minuuttia. Pölähdimme puuskuttaen Kansantaiteenkeskuksen aulaan. Meidät huomattuaan joku huudahti "nonnih"! Aulallinen silmäpareja kääntyi minuun ja Idaan päin. Saimme raikuvat aplodit. Samalla sekunnilla soittovalmiudessa olleet Näppärit kajauttivat ilmoille yhden nuorta elämäniloa kipinöivistä kappaleistaan. Tällä hetkellä seisoimme Idan kanssa vielä ovensuussa toppatakit päällä, hieman hämmentyneinä. Akateeminen vartti ei olekaan käytössä Pohjanmaan kulttuurin kehdossa.

Saimme rokkivalot!

Avajaisten jälkeen menimme Kalliopaviljongille iltamiin. Tilaisuus teki jälleen selväksi sen faktan, että klassisessa musiikissa ei ole mitään pelättävää. Klasariakin voi fiilistellä rennosti kaljatuopin takaa. Jopa seurustelu oli sallittua. Ja ohjelmaan sisältyi huumoria, voitteko kuvitella!

(Anti)näyttelyä rakentamassa

Kutkuttavaa! Perjantaina on näyttelyn avajaiset Kaustisella! Ja minulla ei ole ainuttakaan kuvaa esillä. Eikä hetki sitten ollut ainuttakaan kuvaa olemassa. Oma osuuteni näyttelyyn syntyy kamarimusiikkiviikon aikana. Ripustus tehtiin kuitenkin jo tänään. Kuinka se on mahdollista?

Ripustustekniikkani on vaihtoehtoinen. (Vaihtoehtoinen ripustus kuulostaa hienommalta kuin se fakta, että rahat loppuivat kesken, joten käytän tuota termiä.) Kiersin tänään pari tuntia Kokkolassa kaupungilla etsien ohutta narua tai siimaa ja puisia pyykkipoikia. Käänsin Hartmanit, Kodin Terrat ja Agrimarketit ympäri. Kodin Terrasta löytyi viimein puisia pyykkipoikia. Ystävällinen myyjä yritti saada minut ostamaan "ihania" ja värikkäitä muovisia pyykkipoikia. En hairahtanut. Mutta myös täällä, kuten muuallakin siiman tilalle minulle kaupiteltiin piippolankaa. Muovi ei säväyttänyt taaskaan. Onneksi Agrimarketissa Mikki-setä osasi neuvoa minut kalastustarvikeliikkeeseen.
Siellä sain halata koiraa, silittää kissaa, katsella liikkeenomistajan matkakuvia, keskustella kameroiden tekniikasta (jokaisen valokuvaajan lempipuheenaihe), tutustua salaiseen valokuvausstudioon tiskin alla ja päivitellä tekijänoikeuskiistoja. Niin, ja sain myös siimaa!

Iltapäivällä pääsin viimein kansantaitenkeskukselle ja aloitin poraushommat. Kiinnitin siimat lomittain seinästä seinään. Koska fyysisiä kuvia saadaan vasta maanantaina, kiinnitin hetken mielijohteesta Idalta jäänyttä pakkauspaperia roikkumaan siimoista. Halusin, että avajaisissa on olemassa jotain muutakin, kuin pelkät näkymättömät siimat.
Huomasin, että papereista muotoutui myös kauniita varjoja seinille spottien avulla. Oho, installaatio! Tällä hetkellä osuuteni galleriassa muodostuu siis kuvattomasta valokuvakollaasista, sekä hatarasta installaatiosta. Onneksi keksin laittaa  aulaan gallerian ulkopuolelle videotykin, jolla heijastan kuvia seinään suuressa koossa. Joitain kuvia on siis nähtävissä myös avajaisissa.

Leijailevat antikuvat.

Kuvan kuva ei liity mihinkään.

Ida ja huomisen työ.

Ilmeisesti silloin tällöin nollabudjetista on hyötyä. En voinut tyytyä perusratkaisuihin. Tilanne vaati hieman aivoa, pari ruotsalaista sisustuslehteä ja ystävällisiä ihmisiä. Onneksi viimeisistä ei ainakaan Kaustisella ole puutetta. Ihania ootte, Jussit, valomiehet ja kaikki!

Kansikuvatyttö

Siellä se selittää kädet viuhuen, kuin mikäkin kulttuurivaikuttaja.
Jonkin verran tulen vaikuttamaan Kaustisella tulevan viikon aikana. Olen saanut kunnian olla Kaustisen kamarimusiikkiviikon vuoden taiteilija. Jaan ilon identiteettivarkaan ja ystäväni Ida Nisosen kanssa. Uskon, että suurin osa kaustislaisista luulee Idan olevan minä. Olinhan ennen Nisonen nimeltäni. Kriisin paikka.

Siellä valmistaudutaan kamarimusiikkiviikkoon iloisin mielin, kuin urheilijat konsanaan.

Jutun kirjoitti Keskipohjanmaahan Leena Nygård ja kuvat otti Clas-Olav Slotte.

Kaikki alkaa inspiraatiosta

Niin myös tämänkin blogin tarina.

Kuvat: Romain Laurent
  http://www.lookinart.net/2011/01/romain-laurent.htm