Terveisiä Sanomatalosta

Kuva varastettu Päiviltä Facebookista.

Viime viikon torstaina lähdin aamujunalla pienen poikani kanssa Helsinkiin.
Kuudelta alkoivat Sanomatalon näyttelynavajaiset. Kiiruhdimme paikalle Ristellin Päivin ja Päivin tyttären kanssa vatsat pullollaan Päivin tekemää herkullista tulikeittoa.

Perillä en ollut ihan varma olivatko kuvani ihan oikeassa paikassa. Sanomatalon aula ei ole näyttelytilana mikään kaikista intiimein. Neljä kuvaani oli erotettu toisistaan ja niistä oli tehty kokonaisuuksia toisten pohjalaisten kuvaajien kuvien kanssa.
Tämä hiukan harmitti, sillä kuvani ovat selkeästi sarja ja kuuluisivat yhteen.

Olen kuitenkin ehdottoman tyytyväinen, että kuvani ovat esillä. Yleisömäärä näyttelyllä tulee olemaan suuri, mikä on tietysti hieno juttu.

Näyttely on esillä Sanomatalossa kymmenen päivän ajan ja 17.6. se siirretään Lapualle Pohjanmaan valokuvakeskukseen. Siellä kuvat ovat nähtävissä lähes koko kesän.

Tässä vielä näyttelykuvat sarjasta Kolmesataa kuukautta.

Näyttely Sanomatalossa

"Avajaiset torstaina 7.6. 2012 klo 18.00.


Sanomatalon Mediatori, Töölönlahdenkatu 2, 00101 Helsinki. Avoinna ma-pe 7-22, la-su 09-22.


Pohjalainen valokuva esittäytyy Sanomatalon Mediatorilla osana Pikkuusen häjympiä pitoja.
Näyttelyn tuottaa Pohjanmaan Valokuvakeskus Lapualta, joka pyysi avoimella kutsulla alueensa valokuvaajia mukaan katselmukseen. Erityistä teemaa ei annettu, vaan kuvaajat saivat työskennellä omista lähtökohdistaan.


Näyttelyyn valittiin 57 kuvaa 30 valokuvaajalta, joista valtaosa Etelä-Pohjanmaalta. Edustettuina ovat useimmat valokuvauksen kategoriat luontokuvista lehtikuviin, muotokuvista valokuvataiteeseen.
Yleisimpänä teemana on maisemat ja luonto. Toinen keskeinen aihe on ihminen, jota kuvataan eri näkökulmista; puhtaana muotokuvana, osana luontoa ja eri elämäntilanteissa."


Näyttelyssä nähdään myös minun töitäni nimellä "Kuvia sarjasta Kolmesataa kuukautta".

Ei muutako etelän immeeset näyttelyä kassohan.

Entisten oppilaiden näyttely

Visu galleriassa Kokkolassa on jo jonkin aikaa ollut esillä lasten ja nuorten kuvataidekoulun entisten oppilaiden näyttely. Esillä on siis kuvataidenkoulun käyneiden ammattitaiteilijoiden töitä, myös minun. 

Näyttelyssä esillä olevat neljä kuvaani ovat osa opinnäytetyötäni Kolmesataa kuukautta Lahden muotoilu- ja taideinstituuttiin keväältä 2011. Alla näkyvässä julisteessa yksi näistä kuvista.

Näyttely on auki vielä 28.4. saakka. Yritän ehtiä kaikelta vauvailulta käydä Visussa. Käykää tekin!

Valmis!

Onnellinen on hän.

Hyvin, hyvin onnellinen.

Siis todella onnellinen.

Munausten ja katastrofien päivä

Tänään on ollut huono päivä. Ei, vaan eilen. Kello onkin jo noin paljon. Kuitenkin, tietokoneeni kovalevy sanoi itsensä irti. Puhuin koneelleni kauniisti, paijasin sitä ja lopulta jopa sorruin itkunsekaiseen aneluun. Mutta ei se enää käynnistynyt. Ensin tuli tyhjä olo. Sitten paniikki. Kaikki se työ, kaikki poissa. Ja kaikki se tuleva työ! Miten ihmeessä selviän meneillään olevista festareista ilman konettani? Hassultahan se kuulostaa, mutta kun valokuvaajan tietokone menee rikki, se on melkein yhtä paha asia, kuin jos kamera tilttaisi.
Alkujärkytyksen jälkeen alkoi puhelinralli. Onneksi minulla on kaksi isoveljeä. Toinen mac-asiantuntija ja toinen yleisnero. Pettymyksekseni ainoa neuvo jonka velisektorilta sain, oli soittaa machuoltoon. Seuraava puhelu suuntautui siis Kamppiin. Langan toisessa päässä mac-täti käski minun ehdottomasti olla koskematta mihinkään, jos haluan kovalevyltä vielä jotain pelastaa.
Rakas koneeni lähtee pian viimeiselle matkalleen Ruoholahdenkadulle Helsinkiin.

Rakas kone. Ystävä. Jää hyvästi. Kiitos kaikesta. Anteeksi jos olen joskus syönyt voileipää päälläsi ja vienyt sinut liian kylmiin ja kosteisiin paikkoihin. Olit korvaamaton.

Seuraavaksi tietenkin mietin, kuinka korvaan tämän korvaamattoman koneen. Äidillä on läppäri. Sylimikro sanan todellisessa merkityksessä. Kultainen äitini antoi sympaattisen sylimikronsa minulle lainaan Kamarimusiikkiviikon ajaksi. Palaset alkoivat todenteolla loksahdella paikoilleen, kun muistin että minulla on kotona asentamaton Photoshop. Ehkä tästä selvittäisiin.

Palaset alkoivat loksahdella pois paikoiltaan, kun aloin illalla käsitellä kuvia. Kalibrointi. Se tapahtuu huomenna.

Tietokone-shown ja kuvaamisen välissä ehdin pyörähtää galleriassa ripustamassa uuden satsin kuvia. Idalle ja minulle oli sovittu radiohaastattelu iltapäivälle. Soitin Idalle aikaisemmin, että en ehdi katastrofaalisen tilanteen takia paikalle, joten hän joutuisi hoitamaan homman kotiin yksinään. Kuitenkin kävi niin (epä)onnekkaasti, että haastattelija Raila Paavola oli vielä paikalla haastattelemassa Idaa minun saapuessani. Minäkin jouduin siis tenttiin. Kyllä, tentiltä se tuntui, eikä mukavalta rupattelulta. Raila hoiti asiansa ammattitaidolla, mutta minä munasin itseni täysin. Menin jumiin. Voitte kuunnella munaukseni torstaina klo: 11.40. Yle Radio Keskipohjanmaalta. Tai kuunnelkaa se Idan osio ja sulkekaa radio sen jälkeen. Ei siitä sen enempää.

Tässä vielä yöpalaksi pari kuvaa galleriasta.

Hyvää yötä.

Marginaalissa on tunnelmaa!

Kaustislaiset yllättivät säntillisyydellään! Yli-inhimillisen pusertamisen jälkeen myöhästyimme Idan kanssa näyttelymme avajaisista vain kolme minuuttia. Pölähdimme puuskuttaen Kansantaiteenkeskuksen aulaan. Meidät huomattuaan joku huudahti "nonnih"! Aulallinen silmäpareja kääntyi minuun ja Idaan päin. Saimme raikuvat aplodit. Samalla sekunnilla soittovalmiudessa olleet Näppärit kajauttivat ilmoille yhden nuorta elämäniloa kipinöivistä kappaleistaan. Tällä hetkellä seisoimme Idan kanssa vielä ovensuussa toppatakit päällä, hieman hämmentyneinä. Akateeminen vartti ei olekaan käytössä Pohjanmaan kulttuurin kehdossa.

Saimme rokkivalot!

Avajaisten jälkeen menimme Kalliopaviljongille iltamiin. Tilaisuus teki jälleen selväksi sen faktan, että klassisessa musiikissa ei ole mitään pelättävää. Klasariakin voi fiilistellä rennosti kaljatuopin takaa. Jopa seurustelu oli sallittua. Ja ohjelmaan sisältyi huumoria, voitteko kuvitella!

(Anti)näyttelyä rakentamassa

Kutkuttavaa! Perjantaina on näyttelyn avajaiset Kaustisella! Ja minulla ei ole ainuttakaan kuvaa esillä. Eikä hetki sitten ollut ainuttakaan kuvaa olemassa. Oma osuuteni näyttelyyn syntyy kamarimusiikkiviikon aikana. Ripustus tehtiin kuitenkin jo tänään. Kuinka se on mahdollista?

Ripustustekniikkani on vaihtoehtoinen. (Vaihtoehtoinen ripustus kuulostaa hienommalta kuin se fakta, että rahat loppuivat kesken, joten käytän tuota termiä.) Kiersin tänään pari tuntia Kokkolassa kaupungilla etsien ohutta narua tai siimaa ja puisia pyykkipoikia. Käänsin Hartmanit, Kodin Terrat ja Agrimarketit ympäri. Kodin Terrasta löytyi viimein puisia pyykkipoikia. Ystävällinen myyjä yritti saada minut ostamaan "ihania" ja värikkäitä muovisia pyykkipoikia. En hairahtanut. Mutta myös täällä, kuten muuallakin siiman tilalle minulle kaupiteltiin piippolankaa. Muovi ei säväyttänyt taaskaan. Onneksi Agrimarketissa Mikki-setä osasi neuvoa minut kalastustarvikeliikkeeseen.
Siellä sain halata koiraa, silittää kissaa, katsella liikkeenomistajan matkakuvia, keskustella kameroiden tekniikasta (jokaisen valokuvaajan lempipuheenaihe), tutustua salaiseen valokuvausstudioon tiskin alla ja päivitellä tekijänoikeuskiistoja. Niin, ja sain myös siimaa!

Iltapäivällä pääsin viimein kansantaitenkeskukselle ja aloitin poraushommat. Kiinnitin siimat lomittain seinästä seinään. Koska fyysisiä kuvia saadaan vasta maanantaina, kiinnitin hetken mielijohteesta Idalta jäänyttä pakkauspaperia roikkumaan siimoista. Halusin, että avajaisissa on olemassa jotain muutakin, kuin pelkät näkymättömät siimat.
Huomasin, että papereista muotoutui myös kauniita varjoja seinille spottien avulla. Oho, installaatio! Tällä hetkellä osuuteni galleriassa muodostuu siis kuvattomasta valokuvakollaasista, sekä hatarasta installaatiosta. Onneksi keksin laittaa  aulaan gallerian ulkopuolelle videotykin, jolla heijastan kuvia seinään suuressa koossa. Joitain kuvia on siis nähtävissä myös avajaisissa.

Leijailevat antikuvat.

Kuvan kuva ei liity mihinkään.

Ida ja huomisen työ.

Ilmeisesti silloin tällöin nollabudjetista on hyötyä. En voinut tyytyä perusratkaisuihin. Tilanne vaati hieman aivoa, pari ruotsalaista sisustuslehteä ja ystävällisiä ihmisiä. Onneksi viimeisistä ei ainakaan Kaustisella ole puutetta. Ihania ootte, Jussit, valomiehet ja kaikki!