Réveiller

Duomiomme julkaisi viime perjantaina uuden sinkun nimeltään Réveiller.
Tiivistettynä Réveiller kertoo unessa elämisen helppoudesta ja autuaaksi tekevästä pinnallisuudesta.
Tällä kertaa biisi sai kaverikseen videon. Video on omaa käsialaa, kuten valokuvat ja kansigrafiikatkin.

Tässä siis Réveiller, olkaa hyvät!
Videolla maailmantuskina tanssivat Elina Salmi ja Anni Paalanen. Kiitos vielä kaunoille.

Duomio studiossa

Duomio, eli minä ja mieheni Jouni on jatkanut musiikin parissa ensimmäisen Yhdessä ja vapaana- sinkun jälkeen.
Uusi biisi, vaikea lapsemme on laitettu kuriin studiossa ja on pian valmis lähtemään maailmalle.
Tässäpä terveisemme studiolta tammi-helmikuulta.

Pahoitteluni hiljaisuudesta blogin puolella. Elämä vie kaiken aikani.

Joulu soi

Yksi tämän syksyn puhteista on ollut levynkansien teko kokkolalaiselle Tutti da Capo- lauluyhtyeelle. Halusin tehdä tälle Joulu soi- nimiselle joululevylle hieman sekä perinteisestä tyylistä, että kaupallisesta CocaCola-tyylistä poikkeavan ulkoasun.

Valokuvissa on ihanien tuttilaisten lisäksi isäni Heikki. Hänellä on käsittämätön kyky näyttää halutessaan 16-vuotiaalta.

Tutti da Capon joululevy on mainio. Yhtyeen hyvä henki on korviinkantautuva ja laulajien yhteinen sointi on heleydessään uniikki. Suosittelen lämpimästi!

Levyä voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta: tuttidacapo@gmail.com.

Salaisuudesta Duomioksi

Pieni päätös voi olla yllättävän vaikea. Tällä kertaa päätös tehtiin tekemisen ja tekemättömyyden välillä. Se vaati uskallusta, avoimuutta ja luottoa itseen.

Kun on elänyt laulun ja soinnin kanssa läheisesti koko elämänsä, tulee musiikista luonnollista. Maailmankaikkeus menee oikeaan asentoon, kun pääsee pianon ääreen hengähtämään. Arki taas tuntuu kevyemmältä, kun sen läpi kulkee laulaen.

Oman työn julkisuuteen vieminen tuntuu pelottavalta. Jos puuhastelee itsekseen, saa musiikkinsa pitää omana voimauttavana salaisuutenaan.
Päätös studioon menemisestä ei olisi välttämättä syntynyt ilman Duomion toista osapuolta, Jounia.
Nyt olen tyytyväinen, että päätös syntyi, ja että valitsimme tekemättömyyden sijaan tekemisen.

Pääsin yllättämään itseni monessa suhteessä. Led Zeppeliniä fanittava pianonpimputtaja voikin tehdä Ylex:lle kelpaavaa modernia elektropoppia. Ja se voi tuntua täysin omalta.

Alla piirtämäni bändikuva. Kuva on omistettu Tytti Shemeikalle, joka soitti Yhdessä ja vapaana -kappalettamme Ylex:llä ja puhui niin koriasti.

Tässä vielä Yhdessä ja vapaana, jos on jäänyt kuulematta.

Duomio menee taas pian studioon. Uskon, että yllätän itseni vielä toistamiseen.

DUOMIO, Yhdessä ja vapaana

Hyvin pikainen esittely.

Bändin nimi on Duomio. Duomio on Ulla ja Jouni, eli minä ja mieheni.

Teimme musiikkikappaleen. Se on tässä.

Kerron tästä lisää pian. Nyt mekko päälle, lankatupsut päähän ja pienelle pianokeikalle.

Kuunnelkaa biisi sillä välin ja kertokaa mitä tuumaatte.

Huh, kolmas "vauva" lähti jo maailmalle. Kohdelkaa sitä hyvin.

Väkevää oopperaa

Kokkola Opera School haukkasi kunnioitettavan ison palan. Eilisessä enskarissa koettiin Detlev Glanertin "Drei Wasserspiele" ja Vivaldin "La Verita in Cimento".

Glanert on atonaalista nykymusiikkia, täysin sekopäistä ja agressiivistakin. Teos on sijoitettu ydintuhon jälkeiseen maailmaan. Taustalle heijastetut lohduttomat projisoinnit ydinkatastrofeista tukevat musiikin antamaa voimakasta elämystä.
Eilen esiintyneet laulajat ovat ansainneet erityiskiitoksen. Teos on hillittömän vaikea, mutta kaikki suoriutuivat upeasti. Itseasiassa suorittaminen ei tullut katsojalle mieleenkään. Esiintyminen oli tunteisiin vetoavaa ja luontevaa.

Väliajan jälkeen nähtävä Vivaldin klassinen ihmissuhdeselvittely on sijoitettu mielisairaalaan. Musiikki on herkkyydessään täydellinen vastapari Glanertin hulluudelle. Mielisairaalan tunnelma on hetkittäin hyvin ahdistava ja esiintyjät heittäytyvät rooleihinsa pelottavan hyvin. Mistään paatoksellisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Ohjaus on mielenkiintoinen sekoitus kieroa huumoria ja mielen sairastumisen kamaluutta.
Eilisestä laulusuorituksesta erityishatunnosto Mäkitalon Lauralle; huikea aaria!

Pääsin prinssin kainaloon.

 Loppuun summaus; väkevä, voimakas ja vaikuttava paketti.
Aikamoisia starboja nousemassa Suomen laulutaivaalle, ennustaisin.

Lisää infoa esityksistä täällä:
http://www.kokkolaopera.com/

Soulsisko

Olinpa onnekas kun Riikka Elisabet valitsi minut! Viime kesänä alkanut yhteistyö on jo tuottanut pari hedelmää. Promokuvia otimme kesän 2011 lopulla ja alkusyksystä kuvasimme musiikkivideon Riikan Kuumieli -kappaleeseen. Näiden makoisten hedelmien ohella hienoa on ollut ylipäänsä Riikkaan tutustuminen. Tällä artistilla on nimittäin sielua. Jostain syystä monien tapaamisiemme yhteydessä on vuodateltu ilon tai surun kyyneleitä. Riikalla on kyky saada ihmiset herkistymään, etenkin musiikillaan. On ollut upeaa saada kuvittaa noita tunnelmia.

Tällä hetkellä Riikka työstää uutta materiaalia ansaitun apurahan avuin. Riemukseni tämä tietää minullekin töitä.
Riikka, en malta odottaa!

Ja tässä Kuumieli -musiikkivideo. Så där.

Pinnalla - Maallikon analyysi

Ihmisen pitäisi joka päivä
kuulla ainakin yksi pieni sävelmä,
lukea hyvä runo,
nähdä hieno taulu
ja jos vain mahdollista,
sanoa muutama järkevä sana.

- Johann Wolfgang von Goethe -

Tällä lainauksella alkoi Kaija Jestoin tervehdys Kokkolan Naislaulajien 30-vuotisjuhlakonsertin ohjelmalehtisessä. Noille kuudelle riville kiteytyy mielestäni aika kauniisti rikkaan elämän ainekset. 

Tapa, jolla Kokkolan Naislaulajat rikastuttavat elämäänsä on upea. Tämä tuli todettua eilisessä kuoron 30-vuotisjuhlakonsertissa. Perinteisen kuorokonsertin maneereja rikottiin villisti ja vapaasti. 

Konsertti oli oikeastaan teatterielämys jonka kantavana voimana toimi musiikki. Kuoron lisäksi lavalla nähtiin neljä näyttelijää ja kaksi muusikkoa. Näyttelijät kertoivat kolmen eri ikäisen naisen tarinaa vilpittömästi, liikuttavasti, samaistuttavasti ja huutonaurettavan hauskasti. Sari Pasasen ohjaus ei herättänyt minussa kysymyksiä. Homma soljui vaivattomasti eteenpäin.  

Kokonaisuus oli valoineen ja pelkistetyine lavasteineen hillittömän hieno paketti. 

Kaupunginteatterin akustiikka hieman epäilytti ennen konserttia, mutta mikityksen ja lisätyn kaiun ansiosta laulu kuulosti raikkaalta. 
Ja pisteet myös kuoron liiderille, Maria Kesäniemelle sporttis-musikaalisesta johtamisesta! Liidaus oli niin selkeää, että yleisökin olisi varmasti voinut laulaa mukana, vaikka näkivätkin vain Marian selän.

Vaikka Naislaulajat itse lauloivat olevansa "tavallisia naisia", oli eilinen spektaakkeli kaikkea muuta kuin tavallista. 
Onko mitään hienompaa, kuin että tavalliset naiset tekevät näin huikeita asioita? 

Uskonpa, että meissä kaikissa "tavallisissa naisissa" ja "tavallisissa ihmisissä" piilee tarve saada ilmaista itseään. Toivon, että eilinen kokemus saisi yleisön joukosta edes jollain rohkeuden puhkeamaan kukkaan. Toivon, että joku löytäisi itsensä toteuttamasta Goethen mietettä.

Naislaulajat, te inspiroitte minua! Kiitos!

Alla vielä materiaalia, jonka olen konserttia varten värkännyt.

Esko

Esko Järvelä

Se on viulu, ei pyssy.
Make music, not war.

Kolmas päivä

Kolmas päivä alkaa olla lopuillaan. Laitan pressitoimiston pian kiinni. En käsittele enää yhtään kuvaa, enkä keitä maikkarin kuvaajille kahvia. Silmät alkavat jo mennä ristiin ja näppäimet tuntuvat hassuilta sormien alla.

Tänään olen kuvannut pari lehtikeikkaa, sekä Dave Lindholmin Iholla.
Molemmat lehtikeikat piti hoitaa englanniksi. Toisella keikalla levottomat hippinuoret harmittelivat sätkiensä ja rastojensa takaa, kun en osaa yhtään vitsiä englanniksi. Toisella keikalla toimi huudahdus "show me the fun!". Olenkohan sittenkin väärällä alalla, koska olen varmasti Suomen säälittävin vitsiniekka. Kuvaajillahan pitäisi aina olla nippu tajunnan räjäyttävän hyviä vitsejä takataskussa.

Dave Lindholmia kuulin tänään noin seitsemän minuuttia, saman ajan kuin Martikaista eilen. Dave ei tehnyt minuun tässä seitsemän minuutin tiukassa vertailussa yhtä suurta vaikutusta, kuin Martikainen. Yleisöä Dave kuitenkin kiinnosti. Musiikkilukio pullisteli ihmisiä, jotka halusivat kuulla edes korvallisen Davea. Tai nähdä vilauksen sitä karismaa, joka olemattomuudellaan nousee uudelle tasolle. Dave ei siis yritä yhtään mitään. Jenkeissä ei menisi läpi, mutta Suomi tykkää ja rakastaa.

Nyt laitan puljun kiinni. Tehotiimi kuittaa.

Toinen päivä

Oj, då. Kamera- ja photoshopkyynärpää alkaa jo ilmoitella itsestään ja vasta kaksi päivää Kaustisella takana päin. Ja taitaa olla turha toivo, että kuvattavaa olisi vähemmän tulevina päivinä.

Tänään sain ensimmäisenä linssin eteen Haka -yhtyeen. Haka esiintyy festareilla usemmankin kerran. Keikkaa pukkaa ainakin Keskiviikkona iltapäivällä. Tsekidaut. 

Nuori ja kaunis Haka. Ylhäällä tikkailla seisoo tehotiimiläisemme Sampsa.

Iltapäivällä areena täyttyi Näppäreistä ja Ottosista. Mukulamatinea on ehdottomasti yksi festareiden huipennuksista. Nykyään puhutaan jo Näppäri-ilmiöstä ja Mauno Järvelä -ilmiöstä, enkä ihmettele. On käsittämättömän hienoa nähdä sadat lapset soittamassa ja laulamassa yhdessä sillä huikean vilpittömällä kaustis-meiningillä. Ja kuulla. Se kun vielä kuulostaakin niin pirun hienolta. Aamulla tiedotustilaisuudessa Mauno sanoi, että lasten kykyjä ei saa aliarvioida. (Ainakin nämä) lapset kykenevät musiikillisestikin uskomattomiin suorituksiin.

Kuvankäsittelyn ohessa kävin erityisluvan saaneena räppäämässä kolme kuvaa Jarkko Martikaisen keikalta. Martikainen esiintyi uudessa Iholla -salissa, jossa pidetään akustisia keikkoja. Salissa yleisö pääsee artistia lähelle ja musiikki hiipii kuulijansa iholle. Otin vain kolme kuvaa siksi, ettei kuulijoiden ja Martikaisen ihokontakti häiriintyisi. RÄPS! Teki jokaisen kolmen kerran jälkeen mieli pyytää anteeksi.

Seitsemän minuutin Martikais -kokemuksen jälkeen voin sanoa, että siinä on yksi Suomen sympaattisimmista artisteista. Hymyileminen sopii ihmisille, myös Jarkko Martikaiselle.

Kaustinen!

Huomenna alkavat Kaustisen kansanmusiikkijuhlat! Ei ole kesää ilman näitä festareita.
Tänä kesänä festaritunnelmaa tulee nuuskittua tavallista tiiviimmin, koska olen saanut työnannon kuvata juhlat enemmän tai vähemmän läpikotaisin. Tiukka viikko siis tiedossa.

Kaustisella huomaan aina, kuinka (Kentalan) veri vetäisi myös harmoonin taakse tämmäämään. Harmi, että olen lapsuuden jälkeen unohtanut kaikki biisit.
Janne ja Sampsa, kootaanko Nisosen pelimannit taas kasaan? Sampsankaan ei enää tarvitsisi seistä jakkaralla yltääkseen bassottelemaan.

Kieroutuma

Miehelläni on bändi. Bändin nimi on Isäntä Meidän.
Isäntä Meidän sai yllättävää julkisuutta jääkiekon mm-kisojen kisabiisiäänestyksen myötä. Tämän yllättävän julkisuuden myötä Isäntä Meidän sai yllättävän keikan Leijonien kultajuhlassa Helsingin kauppatorilla. Paikalle oli kertynyt satatuhatta korvaparia. Ja lisäksi televisionkatselijat. Potenssilukua aikaisemmalle yleisömäärälle en uskalla edes arvailla.
Bändin pojista tuli yhtäkkiä julkisuudenhenkilöitä.

Eilen aamulla Isäntä Meidän joutui käsittelyyn radio rockin lähetyksessä. En itse kuullut lähetystä, mutta kuulin tavasta, jolla bändiä parjattiin. Lähetyksessä haukuttiin mm. yhtyeen nimi, biisit sekä poikien ulkonäkö. Lyttäämisen jälkeen lähetykseen sai soittaa ja haukkua bändiä vielä vähän lisää.
Radio rockin juontaja Jussi Heikelä keksi ottaa itseensä Isäntä Meidän biisistä "Jussi". Hän oli käsittänyt, että biisi kertoo hänestä, eikä kovin positiiviseen sävyyn. Asia on kuitenkin niin, hyvä Jussi, että mieheni ei tiedä, kuka sinä olet. Miehelläni on sen verran kunnioitusta kanssaihmisiä kohtaan, että hän ei lähtisi suoraan ja ilman perusteita haukkumaan hänelle vieraita ihmisiä.

Mieheni sai myös puhelun radio rockin lähetyksestä Jussi-biisin tiimoilta. Haastattelun sävy oli piikittelevä, ja juontajan taka-ajatuksena oli luultavasti saada haastateltava suuttumaan. Mieheni ei kuitenkaan lähtenyt mukaan tuohon likaiseen peliin, vaan ohitti asian viileästi.

Minulla on aina ollut vaikeuksia käsittää roskamedioiden moraalia, mutta kun se osuu omalle kohdalle se tuntuu musertavalta. Kun puhutaan julkisuuden henkilöstä, kansan todellisuudentaju hämärtyy. Unohdetaan, että puhutaan inhimillisestä ihmisestä. Meissä lymyää jokin ihmeellinen ja ruma kieroutuma päästä tilaisuuden tullen puhumaan pahaa. Ehkä se lisää jonkinlaista yhteenkuuluuvuuden tunnetta, kun saa vihata jotain yhdessä. Vihantunnehan on yleensä voimakkaampi, kuin jostain pitäminen.

Roskamedioiden voima perustuu negatiivisuuteen. Negatiivisista asioista saadaan aikaiseksi lööppejä. Ja lööppejä kansa rakastaa.

On ehkä turha mainita, että saa myös olla pitämättä. Kritiikki on hyvä asia ja yksi taiteilijan tärkeimmistä työkaluista. Kritiikin avulla voimme pyrkiä parempiin suorituksiin, niin taiteessa kuin elämässäkin. Negatiivisen palautteen antamiseen tarvitaan kuitenkin jonkinlaista sivistystä, että sen voi hoitaa kunnialla. Lyttääminen muuttuu hyväksi kritiikiksi perustelujen myötä.

Myönnän, että olen itsekin sortunut musiikin suhteen jonkinasteiseen elitismiin. Musiikkityyli, jota Isäntä Meidän edustaa on itselleni aika vierasta. En ole elänyt lapsuuttani kuunnellen Iron Maidenia tai Whitesnakea, enkä ripustanut hevisankareiden kuvia huoneeni seinille. Ihmisellä on taipumus tuomita itselleen epäominaiset asiat huonoiksi. Nykyään ymmärrän, millainen rikkaus musiikillinen diversiteetti on. Kuten taiteessa yleensäkään, ei musiikissakaan ole oikeaa ja väärää.

Loppuun vielä selvitys, jos joku ihmettelee, kun puhun hevimusiikista taiteena;
Isäntä Meidän on luonut itse itsensä. He tekevät rikasta musiikkia, josta heijastuu niin ajan- kuin heidän sielunsakin kuva. Lisäksi he tekevät sen taidokkaasti. Soittajat ovat omaa luokkaansa ja laulaja, hän on elämäni kirkkain tähti.

r u b i k !

"Häpeilemättömän suorat popsävelmät kiertyvät kieron taiderockin ympärille yhtä saumattomasti kuin ennenkin. Artturi Taira mouruaa kuin kiimainen uroskolli, toiveikkaat melodiat kurottelevat taivaita ja rytmiryhmä takoo vinksahtanutta biittiä hullunpilke silmissään. On kuin tapaisi vanhan ystävän pitkästä aikaa."


"Rubikin tuore täysipitkä ei siis missään nimessä ole sievä pikku hittilevy, päinvastoin, se kuultaa tietynlaista 70-luvun progeklassikkojen henkeä. Kyseessä on elokuvallisesti versoileva ja suureellinen albumikokonaisuus, jota halkoo syvä kahtiajako poppiin ja eeppisyyteen. Tämä repeämä ei kuitenkaan luo hämmentävää epämääräisyyttä, vaan pikemminkin lujittaa bändin lonkeromaista ominaisluonnetta."


Yllä pari otetta Jussi Saarisen arviosta Rubikin Solar-levystä. Levyarvostelu löytyy kokonaisuudessaan täältä.


Kokkolalaisilla on asiat tänään niinkin onnellisesti, että on mahdollisuus päästä kuulemaan Rubikia elävänä. 
Sociksella tavathan! 




Kuva täältä.

Uudistunut Isäntä

Jännitystä ilmassa. Tänä iltana kuullaan uudistunutta Isäntä Meidän -yhtyettä Kokkolan English Pubissa.

Isäntä Meidenin uusi albumi Toinen tuleminen ilmestyi toissapäivänä.
Tuntuu, kuin yhtye olisi vaihtunut edellisen Vereen piirretty viiva -albumin jälkeen. Osittain onkin; rumpuja  pahoinpitelee nykyään Jani "Hurtsi" Hurula ja koskettimien taakse ilmestyi Jani "Kemppinen" Kemppinen. Uutta levyä tehdessään yhtye lähti reippaasti rikkomaan musiikillisia rajojaan. Toisella tulemisella on omat hyvinkin progressiiviset hetkensä. Progetyttö tykkää. Ensimmäisen levyn Valkokäärmeen ihannoinnista on tultu pitkä matka.
Progetyttö tykkää myös siitä, että bändillä on asiaa. Isäntä Meidän on muuttunut ihmissuhdekiemuroissa rimpuilevasta "runollisesta muukalaisesta" hyvinkin yhteiskuntakriittiseksi.

Minä otin tämän kuvan.

En voi muuta kuin suositella lämpimästi keikalle tulemista. Kyllä se on sen arvoista.

Trio

Kävin tänään kuvaamassa Kreeta-Maria Kentalaa, Lauri Pulakkaa ja Mitzi Meyersonia Kaustisen kirkossa. Hirvittävän hankala paikka kuvata! Siis jos ei halua, että kuvista käy ilmi että ollaan kirkossa.

Fiulisti poseeraa.

Kolusimme kirkon joka nurkan läpi, kokeilimme eri kuvakulmat ja asetelmat. Olin itsekin epäileväinen sommitelmien toimivuuden  suhteen. Oli sellainen päivä, että kameran pieneltä ruudulta kaikki näytti hirmu tylsältä.
Harmitus vaihtui kuitenkin helpotukseksi, kun latasin kuvat koneelle. Ihan kelpo kuviahan ne lopulta olivat. Tajuntaa ne eivät räjäytä, mutta ajavat asiansa.

Loppuun vielä mainos:
Yllä olevassa kuvassa esiintyvät henkilöt soittavat huomenna 14.4. Kaustisen kirkossa klo: 19.00. Ohjelmistossa on Richard Jonesin sonaatteja 1700-luvulta.
Nyt on sen verran loistomuusikot kyseessä, että jos Kaustisella päin liikutte, suosittelen pyörähtämään konsertin kautta.

Vastavoimaa ja vastapalveluksia

Valokuvaaja on kätevä puoliso! Etenkin kaikkien bändi-ihmisten kannattaisi laittaa hynttyyt yhteen valokuvaajan kanssa. Hyväntekijä ja sen auttava käsi (sekä canon) ovat aina lähellä muutamaa bändikuvaa varten. Keikoillakin valokuvaajapuoliso voi räpsiä kuvia. On siitä vain enemmän hyötyä kuin perusbändäristä.
Kotona bändipuoliso voi vastapalvelukseksi vaikkapa näppäillä valokuvaajapuolisolle bassosoolon itse kirjoittamastaan rakkauslaulusta. Ja onko aidompaa rakkaudentunnustusta kuin kiitokset levyn bookletissa?

Kaikesta sarkasmista huolimatta olen ainoastaan onnellinen, että saan tehdä yhteistyötä rakkaan bändipuolisoni kanssa. Kyse ei ole hyväksikäytöstä, vaan luottamuksesta. Meillä on myös oikesti kivaa kun työskentelemme yhdessä.

Koko suhteemme ajan olen auttanut bändipuolisoani visuaalisten seikkojen kanssa. Olen yrittänyt johdattaa häntä ulos synkästä hevikorvesta hieman aukeammille maille. Se, että hevi-irvistyksestä on osin luovuttu, on iso askel.

Viimeisin tehtävänanto bändipuolisoltani oli "tee meille musiikkivideo".
Aivomyrskyilimme yhdessä. Visiomme videosta kävivät heti yksiin.
Biisi johon video tehtiin inspiroi minua suuresti ja uskoin todella sen sanomaan ja musiikkiin. Halusin tehdä kappaleeseen rehellisen ja toivoa herättävän videon.

Lopputuloksesta tuli mielestäni onnistunut. Video on luonnollinen, uskottava ja lämminhenkinen. Sitä on myös helppo katsoa. Uskon, että kenenkään ei tarvitse hirveästi hävetä puolestamme videota katsoessaan.

Nyt riittää kehuminen. Taputan itseäni vielä olalle. Kas noin.

Tsekidaut evribadi! Ja tsekatkaa myös maailman ihanin Ellu, eli Elina Salmi!
Kliksauta, olen linkki!

Naiset, laulavaiset

"Myös levyä tehdessä otettiin yhteistyökumppaniksi nuori naiskuvaaja Ulla Nikula, joka vastaa niin julisteesta kuin levyn kansilehdistä ja valokuvista."
-Keskipohjanmaa 8.3.2011


Kyse on Kokkolan Naislaulajista ja heidän levytyksestään teoksesta "Ruuhkavuodet".
Tässä kurkistus levyn kansilehtiseen.

Naislaulajat esiintyvät ensi lauantaina Kaarlelan kirkossa.
Tsekidaut!

Hevarit hoi!

Bändikuvat ovat minulle vaikea ala. Etenkin jos on kyse heavybändistä.
Heavymusiikki oli syntyessään nuorison kapinaa normeja vastaan. Nykyään heavy edustaa kevyen musiikin puolelta sitä kaikista konservatiivisinta lahkoa. Perinteitä varjellaan vähän turhan tosissaan ja erilaisuutta pelätään.
Jokaisen heavybändin jokainen jäsen (haluaa) näyttää samalta. Myös jokaisen heavybändin bändikuvat näyttävät samalta, näin hieman kärjistettynä. Itse valokuvaajana haluaisin tuoda bändikuviin jotain uutta ja mielenkiintoista. Yleensä toivotaan kuitenkin sitä peruskamaa. "Jos me nyt seistään tässä tylyn näköisinä, pidetään näistä meidän niittivöistä kiinni ja katsotaan vihaisina kameraan."
Hevarit ovat jääneet junasta. Kyse on kuitenkin musiikista! Luovuudesta ja itsensä toteuttamisesta! Ehkä näitä asioita kannattaisi heijastella myös ulkomusiikillisesti?

Hipsteriyden pelko on hevareilla suuri. Minusta tyylikkyyden ja innovatiivisuuden ei kuitenkaan pitäisi olla punavuorelaisen synapop-yhtyeen yksinoikeus.
Suosittelenkin nyt kaikille hevareille ympäroivän maailman avointa tarkkailua ja vaikutteiden rajatonta keräilyä.

Hyvä nahkahousukansa, teidät voidaan edelleen ottaa vakavasti, vaikka suhtautuisittekin itseenne ja rooliinne vähän kevyemmin.

Onneksi on olemassa myös nahkahousuisia poikia jotka osaavat heittäytyä hassuiksi. Olin alkutalvesta kuvaamassa kokkolalaista Velvet Six -yhtyettä. Kuvaaminen oli helppoa ja innostavaa. Pojat olivat ihan liekeissä! He uskalsivat jopa ottaa kuvaustilanteessa toisiinsa kontaktia. Alla olevassa kuvassa he seisovat  epäsuomalaiseen tapaan todella lähekkäin! Rohkeaa!

Velvet Sixin ensilevy on juuri julkaistu! Käykää myös tsekkaamassa täältä. "Parempaa kuin Muse", sanoi joku.