Tanssiva tikka

Tikat tekevät paluun toisensa jälkeen. Aina Elinan toiveesta.
Yllä Elinalle tekemäni synttärikuva.
Onnea, rakas tikka-nainen!

Joulukortti

Isäni muisti tänäkin vuonna tilata minulta joulukortin. Perinne jatkuu hempeänä.

Rauhallista joulunodotusta kaikille.

Loppuun vinkki: älkää menkö kauppaan. Tulee se joulu muutenkin.

Joulu soi

Yksi tämän syksyn puhteista on ollut levynkansien teko kokkolalaiselle Tutti da Capo- lauluyhtyeelle. Halusin tehdä tälle Joulu soi- nimiselle joululevylle hieman sekä perinteisestä tyylistä, että kaupallisesta CocaCola-tyylistä poikkeavan ulkoasun.

Valokuvissa on ihanien tuttilaisten lisäksi isäni Heikki. Hänellä on käsittämätön kyky näyttää halutessaan 16-vuotiaalta.

Tutti da Capon joululevy on mainio. Yhtyeen hyvä henki on korviinkantautuva ja laulajien yhteinen sointi on heleydessään uniikki. Suosittelen lämpimästi!

Levyä voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta: tuttidacapo@gmail.com.

Salaisuudesta Duomioksi

Pieni päätös voi olla yllättävän vaikea. Tällä kertaa päätös tehtiin tekemisen ja tekemättömyyden välillä. Se vaati uskallusta, avoimuutta ja luottoa itseen.

Kun on elänyt laulun ja soinnin kanssa läheisesti koko elämänsä, tulee musiikista luonnollista. Maailmankaikkeus menee oikeaan asentoon, kun pääsee pianon ääreen hengähtämään. Arki taas tuntuu kevyemmältä, kun sen läpi kulkee laulaen.

Oman työn julkisuuteen vieminen tuntuu pelottavalta. Jos puuhastelee itsekseen, saa musiikkinsa pitää omana voimauttavana salaisuutenaan.
Päätös studioon menemisestä ei olisi välttämättä syntynyt ilman Duomion toista osapuolta, Jounia.
Nyt olen tyytyväinen, että päätös syntyi, ja että valitsimme tekemättömyyden sijaan tekemisen.

Pääsin yllättämään itseni monessa suhteessä. Led Zeppeliniä fanittava pianonpimputtaja voikin tehdä Ylex:lle kelpaavaa modernia elektropoppia. Ja se voi tuntua täysin omalta.

Alla piirtämäni bändikuva. Kuva on omistettu Tytti Shemeikalle, joka soitti Yhdessä ja vapaana -kappalettamme Ylex:llä ja puhui niin koriasti.

Tässä vielä Yhdessä ja vapaana, jos on jäänyt kuulematta.

Duomio menee taas pian studioon. Uskon, että yllätän itseni vielä toistamiseen.

Naiseni

Tikatar

Tämä kuva on Ellulle, ihanuudelle.

Ajatus

Unetonna

Viideltä aamulla on ihan hyvä nousta piirtämään.

Jenna

Joulukortti

Kuten joka joulu, myös tänäkin jouluna isäni tilasi minulta joulukorttikuvituksen. 

Hyvä perinne. Tulee tartuttua kynään ainakin kerran vuodessa.

Todellisuuskoulu

Riku Riipan ohjauksessa tehty harjoitus viime joulukuulta.

Elävän mallin piirustusta pitäisi tehdä jatkuvasti. En tiedä mitään niin visuaalisesti opettavaista, kuin edellä mainittu. Kun yhtä paperia työstää viikon ajan useamman tunnin päivässä, siinä oppii näkemisestä ja näkemisensä käsittämisestä aika paljon.
Taidetta elävän mallin piirtämisestä ei saa millään. Se on silkkaa opiskelua.

Kuulun siihen koulukuntaan, jonka mielestä oikein tekeminen on kaiken pohja. Sitten vasta, kun ymmärtää todellisuutta ja pystyy käsittelemään sitä, voi siirtyä taiteen tekemiseen.
Sääntöjä ei voi rikkoa, jos ei tiedä sääntöjä.

Nisonen Nikunen Niskanen

Mieheni sanoi että muutun kohta koko nainen yhdeksi niskaksi, jos en vähennä tietokoneen ääressä istumista. Ajatus huvitti minua ja piirsin pikku kuvasen itsestäni niskaihmisenä. Ensimmäinen mielikuva niskaihmisestä oli niska jolla on jalat, mutta päädyin johonkin astetta realistisempaan. Lopputulos on pysäyttävä. Minusta tulee oikesti tuon näköinen jos jatkan töiden paahtamista tällä tahdilla. Karua.

Niskakuittailun inspiroimana suuntasin päivällä metsään kera suksien. Ihan kuin niskakyttyrä olisi jo aavistuksen laskenut.
Menkää nörtit metsään! Se on hieno tunne kun jaloissa kiertää veri. Ja siellä niskassa.

Luonnostelua ja löytämistä

Kävin viime marraskuussa Pohjoismaisessa taidekoulussa Johan Gustavssonin piirustuskurssilla. Johan oli ehkä yksi inspiroivimmista ihmisistä, mitä olen hetkeen tavannut. Ja mielestäni loistava pedagogi. Ehkä vähän ankea ja kuivakka, mutta loistava. Hän muistutti meitä taiteen tekemisen perusasioista, käski unohtaa haihattelun ja keskittyä työntekoon, sekä oman tyylin löytämiseen.
Yksi tehtävä, minkä Johanilta saimme, oli tuoda koululle kolme suosikkikuvaa, ottaa elementtejä kuvista ja luoda niiden pohjalta uusi kuva. Ja elementeillä tarkoitan vaikka tunnelmaa, en mitään fyysistä.
Tämä tehtävä auttoi hurjasti minulle ominaisen tyylin tunnistamisessa. Sain kuvaan tiivistettyä minulle luontevan tunnelman. Kuva syntyi todella nopeasti ja on edelleen luonnos, mutta tässä se kuitenkin on.

Kaikki kuvathan on jo tehty. Elän kuitenkin toivossa, että voisin joskus tuottaa jotain originellia. Seuraava askel on uskaltaa tehdä asiat väärin. Unohtaa klassiset kauneuskäsitykset.
Tie on pitkä ja kivinen, mutta matka jatkuu.

Duuni ku duuni

Aloin pitää tätä blogia hyvällä hetkellä. Kamarimusiikkiviikko oli juuri alkamassa, oli lehdistötilaisuutta ja paljon työtä. Oli mistä kirjoittaa.

Nyt kun palaan taas normaaliin arkeen, elämään ilman päivittäisiä deadlineja, minun täytyy haastaa itseni tekemään jatkuvaa työtä. Olen sellaisella alalla, jossa päivittäiset aivomyrskyt eivät ole pahitteeksi. En saa päästää itseäni valumaan arkituubaan, vaan päinvastoin, minun tulisi nousta aina vain ylemmäksi oman tekemisen tiedostamisessa.

Se, että on taiteilija, on kiinni siitä, että sen sanoo ääneen. Se, että joku uskoo sinun olevan taiteilija, on kiinni siitä mitä sinä teet.
Tänä päivänä kaikki haluavat olla taiteilijoita. Korkea elintaso mahdollistaa sen, että jokainen joka haluaa kokeilla siipiään taiteilijana, voi niin tehdä. Mutta ainoastaan ne, jotka jaksavat tehdä töitä menestyksen ja kehittymisen eteen, pärjäävät.
Minusta tuntuu, että taiteilijaelämän romantisointi on kärsinyt inflaation. Nykyään hommia paiskitaan yhdeksästä viiteen, ihan kuin missä tahansa duunissa. Uskonpa, että ainoat taiteilijat, jotka tekevät töitä punaviinipäissään öisin maailmantuskaa potien, ovat lähinnä 19-vuotiaita opisto-opiskelijoita. Oikeassa maailmassa tuo työskentelytapa harvoin kantaa kovin pitkälle.

Perustin tämän blogin edistääkseni oman työskentelyni tiedostamista. En siksi, että saavuttaisin suuren suosion ja pääsisin blogibileisiin kilistelemään skumppalaseja it-kansan kanssa. (Toki menen jos kutsutaan.)
Oman itsetuntemukseni kasvaessa, olen huomannut, että kurinalainen työskentelytapa sopii minulle parhaiten. Saatan olla todella tuottelias, jos vain alan hommiin ja unohdan kaiken sen kliseisen maailmantuskan ja itsekritiikin (sekä punaviinin).

Vaikka sanonkin tekeväni blogia itseäni varten, olen todella iloinen jos joku toinenkin inspiroituu jutuistani. Interaktiivinen toiminta kommenttiboksissa ja oikeassa elämässä on siis toivottua!