Tyylistä

Ihailen ihmisiä jotka ovat löytäneet oman tyylinsä. Tiedättehän ne ihmiset? Heistä huokuu itsevarmuus. He eivät pyytele anteeksi omaa ulkonäköään ja nyi hameenhelmaa alemmaksi.
Oman tyylinsä löytäminen kuuluu mielestäni itsensä kokonaisvaltaiseen käsittämiseen.
Voihan oma tyyli voi olla myös sitä ettei liiemmin välitä tyylistään. Kauluspaita, farkut ja villapaita. Kunhan tuntee olonsa omaksi itsekseen aamulla valitsemansa vaattet päällä.

Itse kuulun siihen pinnalliseen porukkaan, joka välittää ulkonäköasioista. Haluisin että persoonani näkyy ulkomuodossani. Haluisin, että vaatteeni viestisivät yhtäaikaa helppoutta ja jännittävyyttä. Siihen on vielä matkaa.

Ulkonäköni on kokenut viimeisen noin seitsemän vuoden aikana melkoisen muutoksen. Teininä olin perusteini. Tärkeintä oli näyttää mahdollisimman samalta kuin kaverit. Lukion loppusuoralla aloin kyllästyä kopiontiin ja aloin miettiä kuka minä olen.
Hiukset lähtivät. Ne olivat mustat, punaiset tai rastoilla. Otin lävistyksiä. Ostin värikkäät retrovaatteeni kirpputoreilta. Halusin olla täysin uniikki.

Ihmisten ennakkoluulojen kohtaaminen oli masentavaa. Minut leimattiin eräässä työharjoittelupaikassa varkaaksi ja narkkariksi. Pelkästään ulkonäköni perusteella.

Toisaalta olisin halunnut jatkaa provosoimista, mutta minusta alkoi tuntua, ettei ulkonäköni käynyt yksiin persoonani kanssa.

Nykyään olen tyylillisesti lähes vastakohta muutaman vuoden takaiselle Ullalle. En osaa käyttää mitään muita värejä kuin mustaa. Harmaa on suoranainen väripilkku asuissani.
Ei mustassa sinänsä mitään vikaa ole, mutta musta ei ole pohjimmaista minua. Haluisin kovasti oppia taas käyttämään värejä vaatteissa, ehkä vain hieman hillitymmin kuin muutama vuosi sitten.

Innostuin tänään penkomaan vaatekaappiani löytöjen toivossa. Löysin värikkäitä aarteita vuosien takaa.

En voisi tällä hetkellä kuvitellakkaan postuvani kotona mikään kuvasarjan asu päällä. Koin kuitenkin jonkilaisen pienen heräämisen sovitellessani.
Ehkä häivähdyksen omaa tyyliäni?