Tsunami ja ydinkatastrofi syrämesä

Maailmantuska iski tänä aamuna tajuntaan voimalla.
Olen tehnyt töitä hirveällä tahdilla koko talven. En ole nähnyt ystäviä, en ole ehtinyt olla perheen kanssa riittävästi.
Kun luen uutisia maailmalta, tällä hetkellä lähinnä Japanista, kaikki tuo työ ja tietokoneen ääressä vietetty aika tuntuu täysin turhalta. Se millä todella on merkitystä, on ihmiset, nuo rakkaat. Kuka loppujen lopuksi välittää jostain koulun lopputyöstä?

Menettämisen pelko on yhtäkkiä suunnaton. En voi tietää mikä hetki on viimeinen.

Jatkuvassa pelossa eläminen on kuitenkin mahdotonta. En voi käpertyä lapsen kanssa kotiin odottamaan loppua.
Elämän rajallisuuden tiedostaminen on silti läsnä joka hetki. Se saa minut vaalimaan tätä elämää. Se saa minut katumaan pahoja sanoja ja rakastamaan entistä enemmän.

Kaikki mitä sä tarttet on rakkaus.

(Tässä vaiheessa Repomies sanoisi: "Lääkkeet!")