lauantai 28. toukokuuta 2011

Pimeän päivän piristykset

pupunen

kesäkynnet

viherpeukalottoman ylpeyden aiheet

rikkaruohot uusiokäytössä

saga

peiton alla piirtely

perjantai 27. toukokuuta 2011

Teinifarkut


Enpä olisi haaremihousuaikakauteen siirtyessäni uskonut, että teinifarkkujen mahtuminen jalkaan tuottaisi minulle näin suurta iloa! Ou jee!

torstai 26. toukokuuta 2011

26052011

Purku

Muistatteko vielä?


Talvi soi tarinoita -näyttely venähtikin hieman ajateltua pidemmäksi. Eilen oli viimein aika(a) purkaa näyttely.

Astellessani alas galleriaan huomasin pienen jännityksen tunteen nousevan pintaan. En ollut nähnyt näyttelyä lähes neljään kuukauteen. Olisinko enää lainkaan tyytyväinen kuviini tai esillepanoon? Tämä saattaa kuulostaa hassulta, mutta neljä kuukautta on nuoren taiteilijan elämässä pitkä aika.

Gallerian puolella epäilys muuttui iloksi. Vähän, kuin olisi tavannut vanhan ystävän. Siellä työni oli edelleen, yhtä veikeänä ja helposti lähestyttävänä, kuin tammikuussakin.

En ollut vauhdikkaassa dokumentoinnissa ihan omimmillani, se tuli selväksi viimeistään opinnäytetyöprojektini aikana. Pystyn siihen, mutta se ei tuota minulle niin suurta iloa, kuin valokuvauksen henkilökohtaisempi ote.


Näyttelyn purkaminen tuntui hieman haikelta. Ladoin kuvat pahvilaatikkoon tietämättä, otanko niitä enää koskaan sieltä pois. En haluaisi unohtaa näitä kuvia.
Ehkä joskus arkistoja kaivellessani löydän tämän pahvilaatikon ja inspiroidun jälleen nuoruuden kokeiluista.





P.S. Te ihanat, jotka olette ostaneet töitäni Talvi soi tarinoita -näyttelystä, otan teihin pian yhteyttä!

tiistai 24. toukokuuta 2011

ʁu(ː)ʒ

Värikoulutus jatkuu. Tänään mustan sivuutti punainen.


Jussi

Kuten kerroin aikaisemmin, Isäntä Meidänin Jussi -biisi sai ryöpytystä radio rockin Jussi Heikelän kovissa käsissä. Vaikka Heikelä nosti Isännät esille "aika" ikävällä tavalla, yleisö kuitenkin kiinnostui bändistä ja Jussi -kipaleesta.
Rauta on kuumaa, joten taotaan.

Kuvasimme meidän isännän kanssa torstai-iltana lapsen nukuttamisen ohessa musiikkivideon "Jussiin". Jos on mahdollista, niin tämä video tehtiin vielä pienemmällä budjetilla ja vaatimattomammin, kuin video Vastavoimaa -biisiin. "Vastavoimaa" nieli noin kaksi euroa (pikkusiskon siideri), "Jussi" ei tarvinnut sitäkään.

Olin jo jonkin aikaa halunnut kokeilla leffan tai musiikkivideon tekemistä still-kuvilla. Nyt oli oikea hetki testata tuota tyyliä myös senkin takia, koska videokameramme on epäkunnossa.

Sitten vain räps, räps ja vielä 826 kertaa räps.

Seuraavana päivänä upposin syvälle editointimaniaan, enkä muistanut nousta koneen äärestä seitsemään tuntiin.

Tässä taas todiste yksinkertaisuuden toimivuudesta. Simppeli idea ja luonteva isäntä. Yliyrittäminen romukoppaan. Lopputulos on ihan kiva, vaikka vaimo sen päivässä tekikin.