(Anti)näyttelyä rakentamassa

Kutkuttavaa! Perjantaina on näyttelyn avajaiset Kaustisella! Ja minulla ei ole ainuttakaan kuvaa esillä. Eikä hetki sitten ollut ainuttakaan kuvaa olemassa. Oma osuuteni näyttelyyn syntyy kamarimusiikkiviikon aikana. Ripustus tehtiin kuitenkin jo tänään. Kuinka se on mahdollista?

Ripustustekniikkani on vaihtoehtoinen. (Vaihtoehtoinen ripustus kuulostaa hienommalta kuin se fakta, että rahat loppuivat kesken, joten käytän tuota termiä.) Kiersin tänään pari tuntia Kokkolassa kaupungilla etsien ohutta narua tai siimaa ja puisia pyykkipoikia. Käänsin Hartmanit, Kodin Terrat ja Agrimarketit ympäri. Kodin Terrasta löytyi viimein puisia pyykkipoikia. Ystävällinen myyjä yritti saada minut ostamaan "ihania" ja värikkäitä muovisia pyykkipoikia. En hairahtanut. Mutta myös täällä, kuten muuallakin siiman tilalle minulle kaupiteltiin piippolankaa. Muovi ei säväyttänyt taaskaan. Onneksi Agrimarketissa Mikki-setä osasi neuvoa minut kalastustarvikeliikkeeseen.
Siellä sain halata koiraa, silittää kissaa, katsella liikkeenomistajan matkakuvia, keskustella kameroiden tekniikasta (jokaisen valokuvaajan lempipuheenaihe), tutustua salaiseen valokuvausstudioon tiskin alla ja päivitellä tekijänoikeuskiistoja. Niin, ja sain myös siimaa!

Iltapäivällä pääsin viimein kansantaitenkeskukselle ja aloitin poraushommat. Kiinnitin siimat lomittain seinästä seinään. Koska fyysisiä kuvia saadaan vasta maanantaina, kiinnitin hetken mielijohteesta Idalta jäänyttä pakkauspaperia roikkumaan siimoista. Halusin, että avajaisissa on olemassa jotain muutakin, kuin pelkät näkymättömät siimat.
Huomasin, että papereista muotoutui myös kauniita varjoja seinille spottien avulla. Oho, installaatio! Tällä hetkellä osuuteni galleriassa muodostuu siis kuvattomasta valokuvakollaasista, sekä hatarasta installaatiosta. Onneksi keksin laittaa  aulaan gallerian ulkopuolelle videotykin, jolla heijastan kuvia seinään suuressa koossa. Joitain kuvia on siis nähtävissä myös avajaisissa.

Leijailevat antikuvat.

Kuvan kuva ei liity mihinkään.

Ida ja huomisen työ.

Ilmeisesti silloin tällöin nollabudjetista on hyötyä. En voinut tyytyä perusratkaisuihin. Tilanne vaati hieman aivoa, pari ruotsalaista sisustuslehteä ja ystävällisiä ihmisiä. Onneksi viimeisistä ei ainakaan Kaustisella ole puutetta. Ihania ootte, Jussit, valomiehet ja kaikki!