perjantai 25. toukokuuta 2012

Näyttely Sanomatalossa



"Avajaiset torstaina 7.6. 2012 klo 18.00.


Sanomatalon Mediatori, Töölönlahdenkatu 2, 00101 Helsinki. Avoinna ma-pe 7-22, la-su 09-22.


Pohjalainen valokuva esittäytyy Sanomatalon Mediatorilla osana Pikkuusen häjympiä pitoja.
Näyttelyn tuottaa Pohjanmaan Valokuvakeskus Lapualta, joka pyysi avoimella kutsulla alueensa valokuvaajia mukaan katselmukseen. Erityistä teemaa ei annettu, vaan kuvaajat saivat työskennellä omista lähtökohdistaan.


Näyttelyyn valittiin 57 kuvaa 30 valokuvaajalta, joista valtaosa Etelä-Pohjanmaalta. Edustettuina ovat useimmat valokuvauksen kategoriat luontokuvista lehtikuviin, muotokuvista valokuvataiteeseen.
Yleisimpänä teemana on maisemat ja luonto. Toinen keskeinen aihe on ihminen, jota kuvataan eri näkökulmista; puhtaana muotokuvana, osana luontoa ja eri elämäntilanteissa."


Näyttelyssä nähdään myös minun töitäni nimellä "Kuvia sarjasta Kolmesataa kuukautta".

Ei muutako etelän immeeset näyttelyä kassohan.

2 kommenttia:

  1. Kuinka pitkään näyttely on Helsingissä? Kysyn kun näillä tietoa vasta juhannuksen jälkeen menoa pääkaupunkiin.

    VastaaPoista
  2. Näyttely on nähtävillä Helsingissä vain 7. - 17.6. jonka jälkeen teokset siirretään saman tien Lapualle ja Pohjanmaan Valokuvakeskuksessa sama näyttely on esillä 27.6. - 26.8.

    VastaaPoista