Kankea, mutta keltainen paluu

Kahden viikon kuvaamattomuuden aikana kameralaukkuun oli muuttanut hämähäkki. Hajoitin seitit ja kuvasin vaatimattomia keltaisia kuvia auringon laskettua.

Kiitos, hei!

Pressitoimisto menee nyt lomalle.

Esko

Esko Järvelä

Se on viulu, ei pyssy.
Make music, not war.

Spelmanstämman

Pelimannitalossa on hurjan kaunis valo. Valokuvaajan paratiisi. Kunhan kohteet vain pysyisivät paikoillaan. Pelimanneilta sitä on ehkä turha toivoa. Jalalla poljethan niin törkiän kolokosti.

Siku

YLE kulttuurin kansanmusiikin lipunkantaja Sirkka Halonen Pelimannitalossa.

Henkilöi

Tänään päivän teemana oli sattumalta henkilökuvaus. Ja sehän passasi minulle. Tykkäsin, nautin ja pidin. Toisinaan tunnen itseni todella onnekkaaksi, kun saan tehdä tällaista duunia.

Hanneke Cassel

Vuokko Kivisaari

Antti Kleemola

Mestaripelimanni, jonka nimeä en vain opi. Anteeksi.

Perjantain Hesarin kulttuurisivuilta voi muuten bongata ottamani kuvan.
Sanoinko jo, että rakastan työtäni?

Kolmas päivä

Kolmas päivä alkaa olla lopuillaan. Laitan pressitoimiston pian kiinni. En käsittele enää yhtään kuvaa, enkä keitä maikkarin kuvaajille kahvia. Silmät alkavat jo mennä ristiin ja näppäimet tuntuvat hassuilta sormien alla.

Tänään olen kuvannut pari lehtikeikkaa, sekä Dave Lindholmin Iholla.
Molemmat lehtikeikat piti hoitaa englanniksi. Toisella keikalla levottomat hippinuoret harmittelivat sätkiensä ja rastojensa takaa, kun en osaa yhtään vitsiä englanniksi. Toisella keikalla toimi huudahdus "show me the fun!". Olenkohan sittenkin väärällä alalla, koska olen varmasti Suomen säälittävin vitsiniekka. Kuvaajillahan pitäisi aina olla nippu tajunnan räjäyttävän hyviä vitsejä takataskussa.

Dave Lindholmia kuulin tänään noin seitsemän minuuttia, saman ajan kuin Martikaista eilen. Dave ei tehnyt minuun tässä seitsemän minuutin tiukassa vertailussa yhtä suurta vaikutusta, kuin Martikainen. Yleisöä Dave kuitenkin kiinnosti. Musiikkilukio pullisteli ihmisiä, jotka halusivat kuulla edes korvallisen Davea. Tai nähdä vilauksen sitä karismaa, joka olemattomuudellaan nousee uudelle tasolle. Dave ei siis yritä yhtään mitään. Jenkeissä ei menisi läpi, mutta Suomi tykkää ja rakastaa.

Nyt laitan puljun kiinni. Tehotiimi kuittaa.

Toinen päivä

Oj, då. Kamera- ja photoshopkyynärpää alkaa jo ilmoitella itsestään ja vasta kaksi päivää Kaustisella takana päin. Ja taitaa olla turha toivo, että kuvattavaa olisi vähemmän tulevina päivinä.

Tänään sain ensimmäisenä linssin eteen Haka -yhtyeen. Haka esiintyy festareilla usemmankin kerran. Keikkaa pukkaa ainakin Keskiviikkona iltapäivällä. Tsekidaut. 

Nuori ja kaunis Haka. Ylhäällä tikkailla seisoo tehotiimiläisemme Sampsa.

Iltapäivällä areena täyttyi Näppäreistä ja Ottosista. Mukulamatinea on ehdottomasti yksi festareiden huipennuksista. Nykyään puhutaan jo Näppäri-ilmiöstä ja Mauno Järvelä -ilmiöstä, enkä ihmettele. On käsittämättömän hienoa nähdä sadat lapset soittamassa ja laulamassa yhdessä sillä huikean vilpittömällä kaustis-meiningillä. Ja kuulla. Se kun vielä kuulostaakin niin pirun hienolta. Aamulla tiedotustilaisuudessa Mauno sanoi, että lasten kykyjä ei saa aliarvioida. (Ainakin nämä) lapset kykenevät musiikillisestikin uskomattomiin suorituksiin.

Kuvankäsittelyn ohessa kävin erityisluvan saaneena räppäämässä kolme kuvaa Jarkko Martikaisen keikalta. Martikainen esiintyi uudessa Iholla -salissa, jossa pidetään akustisia keikkoja. Salissa yleisö pääsee artistia lähelle ja musiikki hiipii kuulijansa iholle. Otin vain kolme kuvaa siksi, ettei kuulijoiden ja Martikaisen ihokontakti häiriintyisi. RÄPS! Teki jokaisen kolmen kerran jälkeen mieli pyytää anteeksi.

Seitsemän minuutin Martikais -kokemuksen jälkeen voin sanoa, että siinä on yksi Suomen sympaattisimmista artisteista. Hymyileminen sopii ihmisille, myös Jarkko Martikaiselle.

Höyryää

Hikeä ja mestareita

Ensimmäinen festaripäivä takana. Pressiosaston tehotiimi sai painaa duunia hiki kainalossa. Tehotiimiin kuuluu minun lisäkseni Antti ja Sampsa. Antti on kai järjestänyt puolet festareista ja tuntuu että (kaiken) järjestäminen jatkuu Antilla loppuviikon. Sampsalla olisi ollut soittokeikkoja pitkin päivää ja minulla oli kuvaushommani. En tiedä menikö kaikki ihan suunnitelmien mukaan, kun ohjelmajohtaja Jyrki Heiskanen joutui tarttumaan pressiemännän pestiin tehotiimin liuettua muihin tehtäviin.

Kahvinkeiton ja teknisten ongelmien ratkomisen ohessa kävin areenalla ottamassa kuvia mestaripelimanneista.

Alla kuvat ensimmäisestä mestarikansantanssijasta Antti Savilammesta. Ah, miten rakastankaan kuvata tanssijoita. Liikkuminen käy heiltä jostain kumman syystä kuin luonnostaan.

Muista tämän vuoden mestareista en saanut yhtä hyviä kuvia kuin Savilammesta. Vai mitä sanotte tästä henkilökuvasta?

Kaustinen!

Huomenna alkavat Kaustisen kansanmusiikkijuhlat! Ei ole kesää ilman näitä festareita.
Tänä kesänä festaritunnelmaa tulee nuuskittua tavallista tiiviimmin, koska olen saanut työnannon kuvata juhlat enemmän tai vähemmän läpikotaisin. Tiukka viikko siis tiedossa.

Kaustisella huomaan aina, kuinka (Kentalan) veri vetäisi myös harmoonin taakse tämmäämään. Harmi, että olen lapsuuden jälkeen unohtanut kaikki biisit.
Janne ja Sampsa, kootaanko Nisosen pelimannit taas kasaan? Sampsankaan ei enää tarvitsisi seistä jakkaralla yltääkseen bassottelemaan.

Bang bang

Viime kesäisestä ukkosennätyksestä traumatisoituneena kammoan ukko ylijumalaa nyt enemmän kuin koskaan. Paukkeen keskellä sain helpotuksen ajatusten siirtämisestä kameran kennolle.
Kuvausmania -kun haluat unohtaa olennaisen.

Ukkonen