Tästä se lähtee

Dagens

Dagens syli.

Dagens herkku.

Dagens ilme.

Dagens pää.

Dagens kimppu.

Dagens outfit.

Ja dagens mieli: kertakaikkisen kiitollinen.
Hirveästi kysymyksiä myllää mielessä.
Miksi juuri minä olen saanut kaiken tämän onnen? Voisinko tyytyä vähempään? Osaanko arvostaa tarpeeksi oikeita asioita? Miten minä voisin tehdä maailmasta paremman, antaa osan onnestani jollekin, joka sitä tarvitsisi?

Hämmentävä kiitollisuuden ja huonon omatunnon ristitulitus. Maailmantuska kohtaa onnen.

Kuvien ja tekstin välinen punainen lanka taisi kadota jonnekin ristituleen.

Omakuva

Juhannuskimppu

Saanko esitellä; uusi suosikkikukkakimppuni.

Ensin se näyttää tältä.

Mutta muutaman päivän kuluttua se näyttääkin tältä.
Niin tavallinen. Niin kaunis.

Minituunaus

Viime kesänä kyllästyin viitisen vuotta sitten hankitun mekon ahtaaseen pääntiehen ja saksin siihen syvän kaula-aukon.  Koska olen laiska ompelija (mutta sitäkin innokkaampi saksija), kesti tuunauksen loppuunviemisessä tasan vuosi.
Vasta nyt, Marimekon ylijäämäkankaan innostamana integroin mekkoon huivin tapaisen lärpäkkeen.
Toimii taas!

Tyttöbändi

Ne voisivat soittaa indiepoppia ja niiden nimi voisi olla Shiny Mole.

Sateenkaari

En ole koskaan nähnyt mitään yhtä kaunista, kuin eilen puolenyön aikaan taivaalle ilmestynyt sateenkaari. Tytärkin piti herättää katsomaan tuota ainutlaatuista kaunokaista.

Olen vahvasti sitä mieltä, että näistä luonnon upeista ilmiöistä ei kyllä pitäisi ottaa kuvia, sillä kuvissa ne latistuvat ja itse reaaliaikainen kokemus saattaa salakavalasti valua sormien välistä.
Tätä kaarta en voinut kamerani kanssa kuitenkaan ohittaa.
Turha varmaan edes sanoa, että livenä sateenkaari oli valtava ja täydellinen. Sen värit olivat uskomattoman kirkkaat.
Tämä kuva ei päästä kaarta oikeuksiinsa, mutta meille jäi muisto tuosta kauniista puolituntisesta, jonka saimme viettää sateenkaarta ihaillen.

Paperit

Kädet täristen avasin viime viikolla Muotsikasta lähetettyä kirjekuorta. Uskoin, että kuoresta paljastuu kirje, jossa pyydetään ottamaan yhteyttä kansliaan rästiin jääneiden kurssien suorittamisen tiimoilta, kerrottaisiin seuraavat valmistumispäivät ja niin edelleen. 

Riemunkiljahdus ja onnenkyynelhän sieltä sitten tulvahtivat, kun silmiini osui seuraava präntti: 

Ulla Tuulia Nikula

on suorittanut

Kulttuurialan ammattikorkeakoulututkinto

Medianomi (AMK)

Viestinnän koulutusohjelma

31. toukokuuta 2012

Minä hitto soikoon tein sen! Opiskelu kesti kuin kestikin talon rakentamisen, kahden lapsen hankkimisen ja sen älyttömän 500 kilometrin välimatkan. Ja vaikka minkä muun. 

Nyt toivotankin sitten tervetulleeksi tulevaisuuden ja vapauden. 

Tästä on hyvä jatkaa.

Heippa ja kiitos, Lahti ja Muotsikka!

Terveisiä Sanomatalosta

Kuva varastettu Päiviltä Facebookista.

Viime viikon torstaina lähdin aamujunalla pienen poikani kanssa Helsinkiin.
Kuudelta alkoivat Sanomatalon näyttelynavajaiset. Kiiruhdimme paikalle Ristellin Päivin ja Päivin tyttären kanssa vatsat pullollaan Päivin tekemää herkullista tulikeittoa.

Perillä en ollut ihan varma olivatko kuvani ihan oikeassa paikassa. Sanomatalon aula ei ole näyttelytilana mikään kaikista intiimein. Neljä kuvaani oli erotettu toisistaan ja niistä oli tehty kokonaisuuksia toisten pohjalaisten kuvaajien kuvien kanssa.
Tämä hiukan harmitti, sillä kuvani ovat selkeästi sarja ja kuuluisivat yhteen.

Olen kuitenkin ehdottoman tyytyväinen, että kuvani ovat esillä. Yleisömäärä näyttelyllä tulee olemaan suuri, mikä on tietysti hieno juttu.

Näyttely on esillä Sanomatalossa kymmenen päivän ajan ja 17.6. se siirretään Lapualle Pohjanmaan valokuvakeskukseen. Siellä kuvat ovat nähtävissä lähes koko kesän.

Tässä vielä näyttelykuvat sarjasta Kolmesataa kuukautta.

Tuliaisia

Enpäs mene nukkumaan!

Venus hukassa

Viime yönä nähtiin taivaalla harvinainen ilmiö. Venus kulki Auringon yli. 

Illalla haettiin karjaladosta hitsauskypärä Auringon tarkkailua varten ja kellot laitettiin herättämään klo: 5.30. Pilvisyystilannekin näytti lupaavalta aamuyön suhteen.

Kun saavuin pellon reunaan klo: 5.35, oli Aurinko ilmeisesti minuutti sitten hävinnyt etelästä vyörynneen pilvimassan alle. Odotin lehmänkakalle haisevan kypärän sisällä 45 minuuttia, jos sopiva pilvirako osuisi Auringon ja Venuksen kohdalle.  

Odotin turhaan. 

Vuonna 2117 uusi yritys. Silloin täytyy kai vain lähteä ulkomaille asti ilmiötä ihastelemaan.

Ulla-manikyyri, osa 2

Huh huh. Olen selkeästi noussut ihmisenä uudelle tasolle.

Ihmeiden aika ei ole ohi. Itseasiassa se taisi juuri alkaa.

Tuunaus

Kukaan ei huolinut tätä mummuni vanhaa mekkoa kirpputorilla, joten päätin antaa sille uuden mahdollisuuden omassa vaatekaapissani. 

Todettuani, että mekon suora malli ei kertakaikkiaan sovi minun muotoiselleni, päädyin leikkaamaan mekon takaa auki vyötäröön asti. Jotta sain helmaan leveyttä ja takapuolelle lisää tilaa, ompelin ylijäämäkangasta taakse kolmion muotoon.

Selässä olleen maalitahran peitin toisella kolmiolla. 

  

 

Ihan käyttökelpoinen, vai mitä?

Ja kerrankin käytin saksien ohessa myös neulaa ja lankaa! Ompelukone on edelleen toivomuslistalla.

Maisteri

Onnea rakas Tiina!

Anni

Se katse ja sen tuhatvuotias sielu.

Ajatus

Väkevää oopperaa

Kokkola Opera School haukkasi kunnioitettavan ison palan. Eilisessä enskarissa koettiin Detlev Glanertin "Drei Wasserspiele" ja Vivaldin "La Verita in Cimento".

Glanert on atonaalista nykymusiikkia, täysin sekopäistä ja agressiivistakin. Teos on sijoitettu ydintuhon jälkeiseen maailmaan. Taustalle heijastetut lohduttomat projisoinnit ydinkatastrofeista tukevat musiikin antamaa voimakasta elämystä.
Eilen esiintyneet laulajat ovat ansainneet erityiskiitoksen. Teos on hillittömän vaikea, mutta kaikki suoriutuivat upeasti. Itseasiassa suorittaminen ei tullut katsojalle mieleenkään. Esiintyminen oli tunteisiin vetoavaa ja luontevaa.

Väliajan jälkeen nähtävä Vivaldin klassinen ihmissuhdeselvittely on sijoitettu mielisairaalaan. Musiikki on herkkyydessään täydellinen vastapari Glanertin hulluudelle. Mielisairaalan tunnelma on hetkittäin hyvin ahdistava ja esiintyjät heittäytyvät rooleihinsa pelottavan hyvin. Mistään paatoksellisuudesta ei kuitenkaan ole kyse. Ohjaus on mielenkiintoinen sekoitus kieroa huumoria ja mielen sairastumisen kamaluutta.
Eilisestä laulusuorituksesta erityishatunnosto Mäkitalon Lauralle; huikea aaria!

Pääsin prinssin kainaloon.

 Loppuun summaus; väkevä, voimakas ja vaikuttava paketti.
Aikamoisia starboja nousemassa Suomen laulutaivaalle, ennustaisin.

Lisää infoa esityksistä täällä:
http://www.kokkolaopera.com/