torstai 30. kesäkuuta 2011

Messubeibe

Kiireinen messuemäntä Tiina tuli maalle hengähtämään hetkeksi. Hengähdyksen ohessa funtsailimme uutta ilmettä Kokkolan asuntomessujen messuemännälle. Tiina alkoi muun emännöimisen ohessa pitää myös messuemännän blogia ja toivoi uuteen blogiinsa uutta kuvitusta.
Ideoinnissa tartuimme yllättäen emäntäteemaan. Lehmät olivat jo siirtyneet takapihalta navetan puolelle, joten päätimme luottaa klassikkoon; ihminen valkoisella taustalla. Eikä mikä tahansa ihminen, vaan aito fiftaribeibe-emäntä!

Tällä beibellä on kaikki Baseballsien julkaisut.

Meillä oli pieni assari.



Ja alla vielä valmis duuni.


Pitäisiköhän ryhtyä fiftaribeibeksi? Jarruna ajatukselle toimii erään läheisen ihmisen sanat, joiden mukaan näytän punatuissa huulissa hullulta kissanaiselta. Hmm.

torstai 23. kesäkuuta 2011

Anni-mummun perintömekot

Tänä keväänä alkanut värikoulu on edennyt mallikkaasti. Mustan tehtyä tilaa muille väreille, uskaltauduin viimein tutustumaan tarkemmin Anni-mummun perintömekkoihin. 







Oli ilo huomata, kuinka hyvin suurin osa mummun vanhoista vaatteista istui ylleni. Nykyään en esimerkiksi löytäisi uutena kaupasta kauluspaitaa, jonka voisin napittaa ylös asti, mutta joka samalla istuisi vyötäröltä.
Minä ja minun vanhanaikainen vartaloni.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Uudet vanhukset

Tässä sängyssä minäkin nukuin pienenä.
Se haisee vielä vähän perunakellarille, mutta uutta omistajaa tämä ei tunnu haittaavan.

Siro kaunotar kiikkututan vintiltä. Ampiaispesä sisuksista pois ja tuoli käyttöön.

Tämä ikivanha polle on kauneinta mitä tällä hetkellä tiedän.


Tarjotinvanhus pääsee seinälle. Artsuu kamaa.

Ei taida tämä mainostaulukaan kovin uusi olla.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Rakastunut Tiina tanssii







Yllä näkyvät kuvat on otettu rankan polttari-illan jälkeisenä aamuna. Kyllä onni ja rakkaus saa ihmisen hehkumaan. Tsekatkaa tuo katse. Tinde, sinulla on fotogeeni! (Ja ne kauniit ystävät.)

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Leikkihevosella kesäjuhliin


Tänään ulkoilutan ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten hankittua toisen käden mekkoa.
Ja hei, mitä olisi Suomen kesä ilman mustia sukkahousuja?
Kuumuutta kestämätön auringon antipalvoja kiittää tästä ilmaston vaihdoksesta.

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Kiire


Nyt ei ehdi bloggailla, pitää kirmata lasten kanssa kesälaitumille!

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kun käki kukkui ja lapsi nukkui


Ihan kuin opettelisi taas käyttämään kameraa. Kymmenen sekunnin valotusaika on efektejä pullollaan.

Leijuva äiti ei sammaloidu.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Aikainen aamu

Ei sitä aina tarvitse aamuviideltä nukkua. Ainakaan silloin kun aurinko paistaa noin komiasti.







keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Aarteita ja arkkuja

Kiikkututan vintti on oikea aarreaitta. Viime reissulla saimme saaliiksi pari vanhaa arkkua (toisessa vuosiluku 1891) sekä tyttärelle Pupu Tupunoita ja muita kirjoja.



Joskus lähihistoriakin sykähdyttää. Katsokaa nyt noita tarroja, joilla mieheni on pikkupoikana aarrearkkunsa koristellut.


Tämä on lempparini. He-man!

Ihana.

Janon Cokemus.


Omistuskirjoitus.
Kaltaiseni romurohmu kiittää, kun maatalon väki on pitänyt säilyttämisen suhteen tiukan linjansa ja varastoinut kaiken vintille, aittoihin ja varastoihin.