Unelmakoti

Unelmien koti on tänä päivänä yksi ihmisen tärkeimmistä tavoitteista. Kun omaa kotia viimein aletaan rakentaa, tulee kaiken olla täydellistä. Unelmien täyttymys.

Me olemme erikoinen talonrakentajaperhe. En tiedä mitään talon rakentamisen aiheuttamasta stressistä, riidoista, avioeroista tai edes pienistä paineista. Talo valmistui kuin vahingossa, siinä muun elämän sivussa. Asiaan saattoi vaikuttaa sellainen pieni seikka, että minä asuin tuohon aikaan vielä Lahdessa, enkä välttämättä edes tajunnut, että olen muuttamassa omakotitaloon pöndelle. Olin myös hyvin nuori, enkä ollut vielä osannut liiemmin haaveilla unelmieni kodista. En ollut lukenut tarpeeksi Avotakkaa, enkä käynyt yksilläkään asuntomessuilla. Otin lähinnä vain vastaan sen, mitä elämä minulle tarjosi.

No, mitä se elämä minulle tarjosi? Se tarjosi minulle kauniin, mutta aika tavanomaisen perinnetalon. Vaaleanharmaan, kuten kaikki muutkin talot nykyään.
Sisätiloista olemme onnistuneet saamaan meidän näköisemme, mutta talon ulkoasu ja piharatkaisut ovat askarruttaneet meitä.
Kun viikko sitten kaivurisetä tuli kuorimaan soran pois epäonnistuneelta parkkipaikalta pihaltamme, sanoin miehelleni: "tämä on yksi elämäni parhaista päivistä."
Sora ei ole minun juttuni. Olen enemmän apilatyttöjä.

Talon ulkoasua on vaikea lähteä jälkeenpäin muuttamaan. Varsinkin, kun ei ole arkkitehti eikä timpuri, ja budjetti on olematon. Eräällä automatkalla Kokkolasta Kälviälle tapahtui kuitenkin oivallus. Mieheni mukaan idea oli hänen. Minä olen eri mieltä. Onneksi olimme samaa mieltä oivalluksen pätevyydestä. Maalaisimme autotallin mustaksi.
Maalikaupassa oivallustamme ihmeteltiin. Hartmanilta ei oltu kuulemma ennen myyty mustaa talomaalia.

Mieheni ähelsi autotallin kimpussa viikon. Viikon jälkeen autotalli näytti hienolta. En tiedä onko se vaatimaton, jylhä, saaristomökkimäinen vai vain outo, analyysi on vielä kesken. Mutta ainakin se on nyt oma.

Jotta autotallilla olisi joku jonka kanssa jutella, maalasimme myös talon etuoven mustaksi.

Meillä unelmat valmistuvat pikkuhiljaa ja paineitta. Ja ehkäpä tuo paineettomuus johtuukin juuri siitä, että meillä on suurempiakin unelmia, kuin unelmien koti.